Valtionosuudet ylittyvät hienoisesti Soinissa

Soinin kunnanhallituksen päätöksiä 20.2.2023. Kuva: Suvi Hosionaho.
Soinin kunnanhallituksen päätöksiä 20.2.2023. Kuva: Suvi Hosionaho.
Soinin kunnanhallituksen päätöksiä 20.2.2023. Kuva: Suvi Hosionaho.
Soinin kunnanhallituksen päätöksiä 20.2.2023. Kuva: Suvi Hosionaho.

SOININ kunnanhallitus merkitsi tiedokseen vuoden toisessa kokouksessaan 20. helmikuuta, että kuluvan vuoden valtionosuudet ovat yhteensä 12 537 euroa ennakkoarvioita suuremmat. Yhteensä valtionosuuksia saadaan 3 135 890 euroa.

Sisäisen valvonnan erityistarkastelukohteeksi vuodelle 2023 kunnanvaltuustolle esitetään voimassa olevan hallintosäännön päivittämistarpeen tarkastelua.

Soinin kunnanhallitus antoi lausunnon Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavan 2050 luonnoksesta. Maakuntakaava näyttää Soinin kunnan osalta hyvältä kokonaisuudessaan. Seututie 697, joka kulkee Soinista Lehtimäen ja Mäyryn kautta kohti Seinäjokea, tulisi nostaa nykyistä korkeammalle huomiolle. Pesolan tuulivoima-aluetta ei ole huomioitu kaavakartassa.

Kunnanhallitus myönsi täyttöluvan hyvinvointikoordinaattorin tehtävään. Nykyinen hyvinvointisihteeri on irtisanoutunut tehtävästään 1.3.2023 alkaen.

Sosiaalisten yhdistysten tukea saavat Soini Ruoka-apu ry ja Soinin kahvitupa. Valtuustolle esitetään, että talousarvioon varataan 5 650 euroa avustuksiin sosiaalisille yhdistyksille, jotka eivät saa rahoitusta hyvinvointialueelta.

KUNTA on ostanut Alajärven Osuuspankilta Kiinteistö Oy Soinin Liikekeskuksen osakkeita, jotka oikeuttavat yhtiöjärjestyksen mukaisiin tiloihin ja joissa toimii Alajärven Osuuspankki. Alajärven Osuuspankki jatkaa toimintaansa nykyisissä tiloissa Soinin kunnan vuokralaisena. Vuokrasopimus hyväksyttiin.

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.