Koronatartunnat nousseet voimakkaasti Kauhavalla ja Evijärvellä — walk in -rokotustapahtuma kiinnosti yli odotusten
KUNTAYHTYMÄ Kaksineuvoisen alueella on viimeisen viikon aikana tullut ilmi kahdeksan koronatartuntaa. Tartunnat ovat neljästä eri

MYÖHEMMIN koronapositiiviseksi osoittautunut henkilö on asioinut keskiviikkona 4.8. kello 11–12 TuuHetissa Evijärvellä. Mikäli olit paikalla
EVIJÄRVEN kotihoidon työntekijällä on todettu positiivinen koronatartunta. Tämän myötä Evijärven kotihoidon työntekijöitä ja asiakkaita on
VIIME perjantain jälkeen Järvi-Pohjanmaalla on todettu kolme uutta koronatartuntaa. Kaksi tartunnoista liittyvät Evijärvellä levinneeseen tartuntaketjuun
MITÄ saadaan, kun yhdistetään sydäniskuri ja sydänkävely? No, saadaan iskurikävely. Sydäniskureita eli defibrillaattoreita on joka
Tältä näytti Savonjoki Soundfestin pääkonsertissa. Katso kuvakooste Arja Korisevan tähdittämästä tapahtumasta.
VIMPELIN VETO on tehnyt jatkosopimukset miesten Superpesis-kaartiin kuuluvien Juho Heikkalan ja Aleksi Lassilan kanssa. Molempien
Myöhemmin koronapositiiviseksi todettu henkilö on ruokaillut Lounasravintola Jonnassa keskiviikkona 4.8. kello 11–12. Lisäksi myöhemmin koronapositiiviseksi
EVIJÄRVEN S-Marketissa on asioinut myöhemmin koronapositiiviseksi todettuja henkilöitä. Kyseiset ajankohdat olivat lauantaina 31.7. noin kello

KUNTAYHTYMÄ Kaksineuvoisen alueella on viimeisen viikon aikana tullut ilmi kahdeksan
MYÖHEMMIN koronapositiiviseksi osoittautunut henkilö on asioinut keskiviikkona 4.8. kello 11–12
EVIJÄRVEN kotihoidon työntekijällä on todettu positiivinen koronatartunta. Tämän myötä Evijärven
VIIME perjantain jälkeen Järvi-Pohjanmaalla on todettu kolme uutta koronatartuntaa. Kaksi
MITÄ saadaan, kun yhdistetään sydäniskuri ja sydänkävely? No, saadaan iskurikävely.
Tältä näytti Savonjoki Soundfestin pääkonsertissa. Katso kuvakooste Arja Korisevan tähdittämästä
VIMPELIN VETO on tehnyt jatkosopimukset miesten Superpesis-kaartiin kuuluvien Juho Heikkalan
Myöhemmin koronapositiiviseksi todettu henkilö on ruokaillut Lounasravintola Jonnassa keskiviikkona 4.8.
EVIJÄRVEN S-Marketissa on asioinut myöhemmin koronapositiiviseksi todettuja henkilöitä. Kyseiset ajankohdat
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.