elokuu 2021

Tieliikenneonnettomuus Vimpelissä

Vimpelissä Vimpelintiellä traktorin ja moottoripyörän onnettomuus, osallisena 2 henkilöä. Moottoripyörän kuljettaja loukkaantui vakavasti. Pelastus ei

Järvi-Pohjanmaalla pidättäydytään aiemmissa suosituksissa

Eilisen jälkeen Järvi-Pohjanmaan alueella ei ole todettu uusia koronatartuntoja, kertoo tiistaina kokoontunut Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä. Vaikka Etelä-Pohjanmaa on siirtynyt leviämisvaiheeseen, Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä pitää vielä tässä vaiheessa alueelle aikaisemmin annetut suositukset voimassa.

Kirjallisuus

Kulttuurin kuplia -kampanjalla huomio lähikulttuuripalveluihin

ALAJÄRVEN kaupunginkirjasto, Alajärven musiikkiopisto Järvi-Pohjanmaan kansalaisopisto, Nelimarkka-museo ja Alajärven seurakunta käynnistävät #kulttuurinkuplia -teemakampanjan, jolla ihmisiä halutaan kannustaa osallistumaan alueella tarjottaviin kulttuuritapahtumiin.

Kulttuuri ja ihmiset

Johan oli markkinat

FINSUMÄEN markkinat järjestettiin lauantaina 43. kerran pandemiasta huolimatta. Sää oli aurinkoinen, ja ihmisiä oli paikalla

JPYP vastaa CNC-osaajapulaan

JÄRVI-POHJANMAAN Yrityspalvelu järjestää alueensa yritysten tarpeisiin räätälöidyn CNC-koulutuksen. Tälläkin hetkellä JPYP:n alueen yrityksissä on CNC-osaajille useita paikkoja auki, mutta niihin ei saada tekijöitä.

Kulttuuri ja ihmiset

Museoniityllä järjestetään jälleen perinnepäivä

Alajärven 4H-yhdistys, Lehtimäki-seura ry. sekä JAMI Kurejoen luonto- ja ympäristöalan opiskelijat järjestävät 2. syyskuuta kello 11-14 perinnepäivän Lehtimäen Pappilanmäen museoniityllä.

Urheilu

Vedon Korisnaisille tukku sopimuksia

Vimpelin Vedon Naisten Korisliigassa viime kaudella pelanneet Pihla Jaatinen, Minttu Isoranta, Emilia Vörlin, Jemina Männikkö ja Adalmiina Syynimaa jatkavat joukkueessa.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.