syyskuu 2021

Urheilu

38 ylsi mestaripyöräilijäksi kesän aikana Vimpelissä

MESTARIPYÖRÄILIJÄ-TITTELIN saamiseen edellytettiin perinteiseen tapaan vähintään 1 000 pyöräilykilometrin yhteissaavutusta 1.5.–31.8 välisenä aikana. Kampanja-aikana saavutuksen sai täyteen 38 vimpeliläistä pyöräilijää.

Kulttuuri ja ihmiset

Kansainvälinen nuortenleiri Kortesjärvellä syyslomalla

Aisapari järjestää syyslomalla 16.–21. lokakuuta Palojärven leirikeskuksessa Kortesjärvellä kansainvälisen nuorten leirin. Sinne osallistuu nuoria Ruotsista ja Saksasta sekä suomalaisia nuoria Aisaparin alueelta. Maksuttomalle leirille mahtuu vielä mukaan.

Kunnallisuutiset

Alajärven kaavoitus edistyy usealla rintamalla

TÄLLÄ hetkellä Alajärvellä on vireillä Alajärven keskustaajaman ja sen lähialueiden osayleiskaava, joka on tulossa ehdotusvaiheeseen, kertoo kaavoituspäällikkö Kirsi Haapa-aho kaavoituskatsauksessa. Katsaus on nähtävillä kaupungin verkkosivuilla sekä kirjastossa: lehtisalista sen voi ottaa mukaan paperiversiona.

Metsänomistaja on sankari, ei konna

Kansanedustaja Janne Sankelo kirjoittaa kolumnissaan haasteista, joita suomalainen metsänomistaja tulee lähiaikoina kokemaan, mikäli Euroopassa suunnitellut uudistukset etenevät.

Kulttuuri ja ihmiset

Tarinaretki saa jatkoa muistelutyöpajassa

SUNNUNTAINA Taide- ja kulttuurikeskus Onnintupa järjesti Halkosaaren tarinaretken. Retkellä tutustuttiin eri toimintoihin, joita Halkosaaressa on vuosikymmenten aikana ollut: saaren asukkaat, tanssitoiminta, patokapina, leiritoiminta ja kesäteatteri.

Kunnallisuutiset

Opetuspalveluiden yhdistäminen etenee

ALAJÄRVEN kaupunginvaltuustolle tuotiin 27. syyskuuta tiedoksi Kopa/Suevitti -hankkeen tilanne. Sueviitti-hankkeessa Alajärvi, Evijärvi, Lappajärvi ja Vimpeli sekä Järviseudun ammatti-instituutti pyrkivät selvittämään, kuinka toteuttaa oppilasmäärien laskiessa koulutuspalvelut alueella laadukkaasti ja voidaan taata perusopetuksen jatkuminen kaikissa kunnissa.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.