lokakuu 2019

Kylämatkailu tarjoaa monia mahdollisuuksia

MAHDOLLISUUKSIEN maaseutu -hanke järjestää Sääksjärven nuorisoseurantalolla 5. marraskuuta avoimen tilaisuuden kylämatkailusta ja majoituspalveluista. Asiantuntijana toimii maaseutumatkailua eri puolella maata kehittänyt, Visit Finland -akatemian partnerivalmentajana toimiva Arja Kortesluoma

Syyskuun lopussa 5202 työtöntä työnhakijaa

Etelä-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimistossa oli syyskuun lopussa 5202 työtöntä työnhakijaa. Vuoden takaisesta vertailuajankohdasta määrä laski 307 henkilöllä, eli 5,6 prosentilla. Koko maassa työttömien määrä laski samalla ajanjaksolla 2,6 prosentilla.

Virkistävä päivätoiminta on uusi palvelu ikäihmisille

JÄRVI-POHJANMAAN perusturva aloittaa 4. marraskuuta virkistävän päivätoiminnan Kaupinkartanossa. Ovet ovat avoinna arkipäivisin kello 9–15 perusturvan toimialueen ikäihmisille ja nuoremmillekin, joille se on tarpeen. –Tavoittelemme tällä yksinäisiä ihmisiä, joilla ei välttämättä ole tarvetta muille ikäihmisten palveluille. Haluamme ehkäistä syrjäytymistä ja yksinäisyyttä. Voi tulla juttelemaan, nauramaan, laulamaan, olemaan yhdessä, totesi hoidon ja hoivan palvelujohtaja Marita Ylilahti.

Tilitoimistopalvelua asiakkaan tarpeisiin

Monelle pienelle toimijalle vaatimus paperittomuudesta ja sähköisyydestä tuo haasteita. Helenan Tilipalvelu haluaa uida vastavirtaan ja olla myös heidän kumppaninsa.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.