Lukijan mielipideartikkeli:

Pidetään koko maa asuttuna

KUN Suomessa näyttää siltä, että koko kansan halutaan muuttavan etelän suurimpiin kaupunkeihin, niin Norjalla on täysin toinen meininki.

Siellä on päätetty, että koko maa pidetään asuttuna ja se on sotilaallisesti, kansantaloudellisesti, sosiaalisesti ja humanitäärisesti kannattavaa.

Kun siellä muuttaa maaseudulle, etenkin pohjoiseen, saa lainoja anteeksi, työnantajalle ja työntekijöille tulee suuria helpotuksia veroihin ja maksuihin, maatalous-, ym. tuet ovat huomattavasti suuremmat, kuin muualla. Viljasta ja sianlihasta maksetaan tuottajille 2 kertaa enemmän, kuin Suomessa. Vähitellen asiat alkavat siellä parantua itsestään.

JOSTAKIN syystä täällä hoetaan sellaista mantraa, että ainoa mahdollinen kehityksen suunta on maaseudun tyhjentyminen ja kaiken kasautuminen asutuskeskuksiin, lähinnä Helsinkiin. Vedotaan joidenkin auktoriteettien tutkimuksiin, mutta ei puhuta mitään niistä yhtä monista tutkimuksista, joissa on tultu täysin päinvastaiseen tulokseen.

Sitä onkin toteutettu järjestelmällisesti siten, että nykyisin ei enää mitään virastoja, eikä valtion laitoksia hajasijoiteta, vaan aina automaattisesti Helsinkiin. Jos on pientäkin yritystä, että jokin niistä pitäisi joskus siirtää muualle, niin kyllä valtakunnan päämediat (joista pääosa sijaitsee kilometrin säteellä Helsingin keskustasta) alkaa hirveän kampanjan asiaa vastaan. Kun joskus joku kansanedustaja pyrkii ajamaan oman maakuntansa asiaa, niin se tulkitaan heti ”siltarumpupolitiikaksi”, muuta kun sama tapahtuu Helsingissä, niin se on vain normaalia toimintaa.

Aivan varmasti myös Norjassa osataan laskea talouslukuja ja tiedetään mikä kannattaa ja mikä ei, eikä mennä kaikki sopulilaumana yhden ainoan helpon aatteen perässä (kuten täällä näyttää aina tapahtuvan), jonka joku poliittinen ryhmä tai tutkija on päättänyt.

Talonpojanpoika

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb käy parhaillaan kiivasta kampanjaa. Alajärvellä hän sai päähänsä Ankkureiden pipon.

Ken onkaan kyvykkäin?

On tullut seurattua tiiviisti TV-tenttejä presidentinvaalien tiimoilta. Niitä onkin ollut menneiden viikkojen mittaan runsaasti ja

Tuomo Vihriälä kirjoittaa sen puolesta, että Olli Rehn valittaisiin Suomen presidentiksi.

Olli Rehn paras pressaksi

Suomi tarvitsee tämän päivän sekavassa maailmassa vakaan, harkitsevan ja tiukoissakin tilanteissa kokeneen presidentin. Olli Rehnin

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.