Päätös Kortesjärven seurakuntatalon hylkäämisestä jäi pöydälle

KAUHAVAN kirkkoneuvosto päätti pitkän keskustelun jälkeen jättää pöydälle talousjohtaja Esa Rämäkön päätösesityksen siitä, että Kortesjärven seurakuntatalon käyttö lopetettaisiin 31.12.2020.

Seurakunta on aiemmin päättänyt luopua vuonna 1972 rakennetusta, kauttaaltaan vaurioituneesta seurakuntatalosta, sillä sen korjauskustannuksiksi on arvioitu jopa 1,2 miljoonaa euroa, eikä korjausten onnistumisesta ole takeita. Nykyisen seurakuntatalon käyttöä on kuitenkin jatkettu seurakunnan yleisissä tilaisuuksissa ja yksityistilaisuuksissa normaalisti tähän asti.

Tällä hetkellä seurakunta tarvitsee tilat nuorisotyölle ja isomman kokoontumistilan, jollainen seurakuntasali oli. Nuorisotyön osalta tilanne on valoisampi, sillä kaupunki rakennuttaa Kortesjärven kirkonkylän uuden koulun yhteyteen kaupungin nuorisotilan. Kaupunki on suhtautunut myötämielisesti sille, että seurakuntakin saa käyttää kyseistä nuorisotilaa.

Sen sijaan seurakuntasalin tyyppisen tilan löytäminen on kangerrellut pahasti. Seurakuntasalia ja nuorisotiloja vastaavien tilojen rakentaminen maksaa vuokraamalla ja omistamalla jokseenkin saman summan.

–Terveiden ja sisäilmaltaan hyväkuntoisten vuokratilojen löytäminen seuraavaksi 20 vuodeksi Kortesjärveltä ei ole helppoa vuokraratkaisulla. Omistusratkaisulla tavoitteen saavuttaminen on todennäköisempää, Rämäkkö toteaa. –Seurakunnalle koituvat lisäkustannukset ovat kuitenkin kestämättömiä toiminnalliselta kannalta. Niiden suuruusluokka on 120 000–140 000 euroa vuodessa. Kustannusarvio on erittäin herkkä korkotason nousulle ja vuokrankorotuksille keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Tämä tarkoittaa jo valmiiksi alijäämäisessä taloudessa kolmen tai neljän työntekijän välitöntä irtisanomista toimitilojen hyväksi. Tällainen ratkaisu uhkaa suoraan seurakuntatyötä Kortesjärvellä, mutta myös muualla Kauhavan seurakunnassa.

Rämäkön esityksessä Kortesjärven seurakuntatalon käyttö lopetettaisiin 31.12.2020 ja se purettaisiin myöhemmin määriteltynä ajankohtana. Seurakunnan kokoontumisiin käytettäisiin Kortesjärvellä jatkossa kirkkoa, Palojärven leirikeskusta sekä tarvittaessa muita Kauhavan seurakunnan kiinteistöjä. Hän esitti myös, että nuorisotyön toimitilat vuokrataan Kauhavan kaupungilta uudesta yhteiskoulusta Kortesjärveltä, ja että seurakuntatalon ja Pysäkin pilaantunut irtaimisto luovutetaan pois tai tuhotaan. Hän esitti edelleen, että kiinteistötoimesta lakkautetaan yksi työsuhde sitten, kun seurakuntatalon käyttö lopetetaan.

Kirkkoneuvosto ei kuitenkaan lopulta hyväksynyt Rämäkön esityksiä, vaan asia jätettiin pöydälle lisäselvitysten hankkimiseksi. Pöydällepanon puolesta äänesti seitsemän neuvoston jäsentä ja sitä vastaan yksi. Tyhjää äänesti neljä.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.