lokakuu 2019

Tonttikampanjat eivät ole villinneet rakentajia

KUNNAT pyrkivät vauhdittamaan asuntotuotantoaan ja houkuttelemaan uusia asukkaita erilaisilla tonttikampanjoilla. Järviseudulla ne eivät ole ainakaan vielä herättäneet rakennusbuumia. Suurin suosio on ollut Soinin tuella, jota maksetaan paitsi uuteen, myös remontoitavaksi ostettavaan vanhaan asuinkiinteistöön.

Pohjantyttö laajensi Lappajärvelle

Milaja Ketosen kotisairaanhoitoa, -hoivaa ja -palvelua tarjoava yritys Pohjantyttö toimii Alajärven, Vimpelin ja Lehtimäen lisäksi nyt myös Lappajärvellä. Vuonna 2014 perustetusta yhden naisen sivutoimisesta yksinyrityksestä on kasvanut yritys, joka työllistää kuukausittain noin 10 henkilöä, mutta Ketonen tuntee edelleen kaikki asiakkaansa.

Tuokiokuvia ja sivuhuomautuksia – taidetta käsityöläisen identiteetillä

MUMMULAN Ressu, Ahvenanmaan punaiset rantakalliot ja Katy Perry: näkemys näistä kaikista on esillä Marjut Mässbackan Pöytälaatikkokuvia -näyttelyssä Vimpelin kirjastolla.
–Nyt eivät ole esillä suuret teokset, vaan pienet tuokiokuvat, jotka ovat syntyneet taiteen opiskelun ja opettamisen sivutuotteena, kuin kasa kuvallisia muistiinpanoja tai kirjan marginaaliin kirjoitettuja sivuhuomautuksia. Kaikessa epätäydellisyydessään ja keskeneräisyydessään silti tärkeitä.

Kun osaa auttaa, uskaltaa auttaa – Vapepa tutuksi nuorille

VAIKKA sellaista ei haluaisi kokea, tai edes osaisi kuvitella omalle kohdalle, se voi sattua silti: onnettomuus tai kriisitilanne. Osaatko antaa ensiapua, jos kaverille sattuu jotain, tai toimia erilaisissa onnettomuus- tai vaaratilanteessa?

Kuntaportit kantateille

EVIJÄRVELLE johtavien kantateiden varteen ilmestyi viime viikolla niin sanotut kuntaportit, joilla matkaajat toivotetaan tervetulleiksi itseään suurempaan kuntaan.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.