Vimpelin kunnanhallitus teki katsauksen menneeseen ja tulevaan

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Perusturvan osalta talousarvioylitys on heinäkuun lopun tilanteen perusteella 674 501 euroa. Sivistystoimessa talousarvio alittuu noin 80 000 euroa ja maaseutupalveluissa toteutuu suunnitellusti. 

Kunnanhallituksen kesäkuussa antaman talousarvion laadintaohjeen mukaan talousarvio tulee valmistella siten, että palkkoihin varataan prosentin lisäys ja muut kulut tulee pitää enintään vuoden 2019 tasolla. Talousarvion laadinta etenee, ja sitä hiotaan myös sen mukaan, millaista tietoa valtion talousarvion valmistuessa saadaan valtionosuuksista ja verokertymäarvioista ensi vuodelle.

Mainos

KUNTA on myymässä noin 305 neliön määräalaa Vimpelin kylässä olevasta Sevilla-nimisestä tilasta. Ostaja on tietoinen siitä, että kaupan kohteelle ei voi rakentaa, ja sitoutuu purkamaan ja siirtämään pois määräalalla olevan riihen kahdeksan kuukauden kuluttua kauppakirjan päiväyksestä sekä siistimään määräalan poissiirtämisen jälkeen. Kauppasumma on 2 000 euroa, mikä vastaa asemakaava-alueen keskimääräistä maan neliöhintaa. Asia tulee kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

ENTISEN päiväkoti Piiparin vakuutuskorvaus on maksettu. Pitkään varastokäytössä olleessa talossa tapahtui putkirikko, ja valtuusto on tehnyt päätöksen kiinteistön purkamisesta. Purku tapahtuu aikaisintaan ensi vuonna. Korvaussumma 34 147 euroa kattaa arvioidut, noin 18 000–20 000 euron purkukustannukset. Kiinteistön tase arvo on 50 000 euroa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.