Sivuluisurock saa jatkoa ensi vuonna

Jussi Tuomaala ja Ville Nieminen sanoivat kesällä toivovansa, ettei asuntoa tarvitse festivaalin jälkeen myydä.

Julkaistu:

Aihe:

KORTESJÄRVELLÄ markkinalauantaina järjestetty kaikkien aikojen ensimmäinen Sivuluisurock saa ensi vuonna jatkoa.

–Päätettiin, että se kannattaa järjestää uudelleen, koska ihmiset tykkäsivät kovasti, kertoo yksi tapahtuman järjestäjistä, Pub Sivuluisun Jussi Tuomaala.

Päätös ei hänen mielestään ollut vaikea.

–Ei sitä hirveästi tarvinnut miettiä. Sovittiin vain, että näin tehdään ja that’s it.

Tarkempiakin suunnitelmia hänellä on ensi vuoden tapahtuman sisällöstä, mutta niitä hän ei halua vielä paljastaa. Hän kertoo kuitenkin, että ajankohta pysyy samana eli markkinapäivänä elokuun lopussa ja Jaakko Erkinheimo jatkaa tuottajana.

Ensimmäinen Sivuluisurock meni Tuomaalan mielestä nappiin. Samansuuntaista palautetta hän on saanut kävijöiltäkin.

–Pitää olla tosi tyytyväinen, kun kuitenkin kyseessä oli Kortesjärven kokoinen paikka, ja lippuja myytiin 1 500. Ei ollut järjestyshäiriöitäkään. Kaikki meni kyllä tosi hienosti, hän sanoo. –Ilman vapaaehtoisia ei tämäkään olisi onnistunut. Se on mahtavaa, että vapaaehtoisia oikeasti löytyy, ja että ihmiset haluavat olla mukana järjestämässä tällaista touhua. Heille kuuluu iso kiitos siitä, että rokki onnistui todella hyvin.

Kesällä, kesken tapahtuman järjestelyjen, Tuomaala ja Ville Nieminen totesivat toivovansa, ettei asuntoa tarvitsisi festivaalin jälkeen myydä.

–Ei tarvinnut myydä. Vähän plussalle jäätiin, hän kertoo. –Katsotaan, kuinka tulevassa rockissa sitten käy.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.