Sami Hautamäki Alajärven Vuoden urheilija
Alajärven Urheilujuhlassa sunnuntaina julkistettiin Sami Hautamäen valinta Vuoden urheilijaksi 2018.

Vimpelin liikuntahallilla sunnuntaina pidetyillä joulumarkkinoilla paitsi nautittiin jouluisesta tunnelmasta, tehtiin löytöjä myyntipöydistä ja tavattiin tuttuja, myös muistettiin vuoden varrella ansioituneita urheilijoita ja liikkujia. Kunta palkitsi Vedon Superpesis-joukkueen jättäneen pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäen Kari Ovaskan Pesäpalloilija-patsaan pienoismallilla.
Mukaan vastuutoimijana tai mahdollisena työn tarjoajana haluavien tulee ilmoittautua marraskuun loppuun mennessä.
Järven pintaa laskettiin ennen työn aloittamista 10 sentillä.
Jokaisella Järviseudun pitäjällä on pitkät perinteet joululehdistä. Nämä jokavuotiset julkaisut keräävät yhteen alueella asuvien ihmisten muistoja sekä valtavasti henkistä pääomaa, jota ei välttämättä muista julkaisuista löydy.
EU:n yleisurheilukoululla alkoi syksyllä viides kausi.
Koho-hankkeen on tarkoitus hankkia ensi vuonna viljelijöiltä suostumuksia pinnan nostoon.
Jarmo Kumpula oli teininä mukana Ylen kaksiosaisen Häjyt-tv-elokuvan (1978) kuvauksissa. Elokuvasta järjestetään juhlanäytös sunnuntaina.

Vimpelin liikuntahallilla sunnuntaina pidetyillä joulumarkkinoilla paitsi nautittiin jouluisesta tunnelmasta, tehtiin
Mukaan vastuutoimijana tai mahdollisena työn tarjoajana haluavien tulee ilmoittautua marraskuun
Järven pintaa laskettiin ennen työn aloittamista 10 sentillä.
Jokaisella Järviseudun pitäjällä on pitkät perinteet joululehdistä. Nämä jokavuotiset julkaisut
EU:n yleisurheilukoululla alkoi syksyllä viides kausi.
Koho-hankkeen on tarkoitus hankkia ensi vuonna viljelijöiltä suostumuksia pinnan nostoon.
Jarmo Kumpula oli teininä mukana Ylen kaksiosaisen Häjyt-tv-elokuvan (1978) kuvauksissa.
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.