Vaiettu aihe esille musiikin avulla

Promo-kuvia otettaessa Eveliina Lindberg luotti paikallisiin voimiin; Kirsi Mikola teki kampauksen ja kuvat otti valokuvaamo Toisin silmin.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Lauluntekijäpari Anniina Koiviston ja Jame Roukalan käsialaa olevaa kappaletta on kuunneltu neljän viikon aikana YouTubesta lähes 2 000 kertaa. Kappale löytyy myös Spotifystä ja muilta digialustoilta.

Pitkän linjan musiikinharrastajan päätyminen yhteistyöhön juuri näiden tekijöiden kanssa on onnellisten sattumusten summa.

–Minulle vinkattiin tästä parista, joka tekee demoja. Laitoin heille viestiä ja ääninäytteen. He vaikuttuivat sen verran, että yhteistyö käynnistyi, kertoo Lindberg.

–Toivoin Anniinalta lapsettomuus-aiheista laulua. Tiedän, mitä se kipu on. Anniina innostui ideasta, sain demon laulusta ja kun lähetin sen takaisin itse laulamanani, he kertoivat, että laulu on minun. Hän on hienosti vanginnut kivun ja tuskan tunneskaalan lauluun. Jamen sävellys ja hänen sekä Tommi Tähtivirran sovitus antaa sille uskottavat ja kauniit raamit.

Samalla käynnistyi yhteistyö tuottaja-laulaja Tommi Tähtivirran DuoRecords-levy-yhtiön kanssa. Seuraava single on suunnitelmissa lähiaikoina.

–Levyä työstetään pikkuhiljaa. Oikeiden laulujen löytyminen on tärkeää. Haluan, että voin samaistua kappaleeseen ja löytää tunteen, enkä ota jotakin kappaletta laulettavakseni vain siksi, että se olisi hittimateriaalia, Lindberg toteaa.

EVELIINA ja Kari Lindberg ehtivät kokea lapsettomuuden tuskan ennen kuin heidän poikansa Dani syntyi kahdeksan vuotta sitten vuosien lapsettomuushoitojen jälkeen. Eveliina Lindberg pitää tärkeänä, että asiasta puhutaan.

–Se on niin kipeä asia ja sitä hävetäänkin. Vaikka meillä on Dani, lapsettomuuden tunne on silti läsnä, eikä se katoa kokonaan, vaikka saisikin lapsen. Vajavaisuuden tunne jää. Viime vuosina olen lakannut salaamasta ja häpeämästä asiaa. Kun oma lapsi kysyy, miksei hänellä ole veljeä tai siskoa, hän kun niin toivoisi, tuntuu, kuin sydäntä revittäisiin rinnasta. Nyt kun hän on isompi, voin kertoa, mistä se johtuu. Olemme äärettömän kiitollisia ja onnekkaita kun meillä on Dani.

Lapsettomuushoidot ovat rankkoja henkisesti ja fyysisesti. Jälkikäteen Lindberg on nähnyt asioiden tarkoituksen omalta kohdaltaan; ei saa sitä, mitä haluaa, vaan sen, mitä tarvitsee.

–Vaikka olen ajatellut olevani asian kanssa sinut, jokin tunnelukko avautui kappaleen myötä. Olen kuunnellut sitä ja surrut omaa kipuani. Haluan laulaa kipeistä ja aroistakin aiheista, mutta en niin, ettei toivoa olisi.

Mainos

Oman näköisen elämän palaset koossa

TÄYTYY olla rohkea ja kuunnella sydäntään. Kaikista elämänsä kipukohdista huolimatta Eveliina Lindberg elää nyt onnellista, tasapainoista, oman näköistä elämää.

–On mahdollisuus toteuttaa haaveitaan, on ihana lapsi, perhe ja koti. Aina näin ei ole ollut, mutta terapian avulla olen oppinut, että suurin voima löytyy omasta itsestä. Läheisten tuki ja rakkaus merkitsevät valtavan paljon, Lindberg kokee.

Hän valmistuu joulukuussa kokemusasiantuntijaksi EPSHP:n vuoden mittaisesta koulutuksesta. Valmistuttuaan viime vuonna Kaustisella hevospalveluiden tuottajaksi hän täydensi osaamistaan vielä sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaajaksi. Hevosilla on ollut suuri merkitys hänen toipumisessaan, ja niinpä hän haluaakin tulevaisuudessa yhdistää auttamisen ja hevoset.

–Musiikki on kuitenkin ykkösasia! Olen keikkaillut vuosien ajan sekä bändin kanssa, että akustisesti monenlaisissa tilaisuuksissa. Toivon tämän uuden yhteistyön ja tulevan albumin myötä lisää keikkoja.

LAULAMINEN on ollut Lindbergille sielun palo ja intohimo pienestä pitäen.

–Olen haaveillut laulajan urasta, mutta vuosia ajattelin, että täytyy tehdä töitä kahdeksasta neljään ja elää normin mukaan. Jokunen vuosi sitten tajusin, että haluan jotain muuta. Teen toki töitä, koska pelkällä haaveilulla ei makseta laskuja. Viimeksi olen ollut osa-aikaisena siivoojana Ruukilla opiskelun ohessa, mutta koen, että laulaminen on tehtäväni tässä maailmassa. En oleta, että musiikilla pystyy helposti elättämään itsensä, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa voi olla niin.

Lindbergit ovat asuneet nyt 10 vuoden ajan rintamamies-talossa Rantakylällä. Eveliina on alun perin Lohtajalta, Kari Paraisilta ja heidän tiensä kohtasivat Lappajärvellä 15 vuotta sitten.

–Ollaan tykätty tosi paljon. Vimpelissä on tietynlainen turvallisuuden tunne. Omia kannustetaan ja autetaan.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.