Yhteisöverokertymä laski Järviseudulla

Koko Suomessa yhteisöverokertymä kasvoi jälleen, eli Järviseudulla mentiin päinvastaiseen suuntaan.

KAUHAVALLA maksettiin yhteisöveroa viime vuonna kaikista Etelä-Pohjanmaan kunnista neljänneksi eniten, 3,5 miljoonaa euroa. Vuonna 2016 kauhavalaiset olivat vielä maakunnan toiseksi parhaita veronmaksajia seinäjokisten jälkeen, mutta viime vuonna edelle kiirivät Kurikka ja Kauhajoki. Kauhavan yhteisöveropotti laski lähes puolella miljoonalla.

Muista Järviseudun kunnista Alajärven viime vuoden yhteisöveropotti oli 2,2 miljoonaa, Lappajärven 840 000, Evijärven 682 000 ja Vimpelin 589 000 euroa. Alajärven verokertymä pysyi suunnilleen samana vuoteen 2016 nähden, mutta Lappajärven ja Evijärven potit laskivat 300 000 eurolla ja Vimpelinkin muutamalla kymmenellä tuhannella.

Koko Suomessa yhteisöverokertymä kasvoi jälleen, eli Järviseudulla mentiin päinvastaiseen suuntaan.

KAUHAVAN paras yksittäinen yhteisöveronmaksaja oli ylihärmäläinen maatalouskoneita ja niiden osia valmistava MSK Group Oy. Se maksoi veroja 2,2 miljoonaa euroa. Toisena oli kortesjärveläinen Avain Säästöpankki, 1,3 miljoonaa euroa.

Alajärven ykkönen oli Mäkelän Alu Oy, 588 000 euroa. Toisena oli puurakennusfirma Uusi Paukku Oy, 322 000 euroa.

Lappajärven luettelon kärjessä oli Prosessi- ja vesitekniikka Provetek Oy, 116 000 euroa. Konsulttifirma Eko-Kvintti Oy ylsi lähes samoihin lukemiin 111 000 eurollaan.

Evijärvellä eniten veroja maksoi metallifirma Ateno Oy, yhteensä 606 000 euroa, ja toiseksi eniten turkistarhausfirma Evijärven Jorma Tähtinen Oy, 110 000 euroa.

Vimpelin luettelon kärjessä oli Järviseudun Peruna Oy, joka maksoi 145 000 euroa, ja toisena Rakennusliike Hernesniemi Oy, 133 000 euroa.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Karikkolaisia joulutunnelmissa: Antti Purola, Katja Kujala, Kaisa Perälä ja Maija Perälä.

Karikko laulaa taas joulutunnelmaa

KULTTUURIYHDISTYS Karikko ry:n perinteisiin kuuluu joululaulukierros Lappajärven palvelukodeissa. Tänä vuonna on vuorossa seitsemäs kerta: koronan

Kortesjärven Järvi-Veikkojen perinteinen Kortesjärven Joulu -lehti on ilmestynyt.

Kortesjärven Joulu on ilmestynyt

KORTESJÄRVEN Järvi-Veikkojen julkaisema Kortesjärven Joulu-lehti on ilmestynyt. Tämän vuoden lehti on jo 35. vuosikerta! Tuhti

Karikkolaisia joulutunnelmissa: Antti Purola, Katja Kujala, Kaisa Perälä ja Maija Perälä.

Karikko laulaa taas joulutunnelmaa

KULTTUURIYHDISTYS Karikko ry:n perinteisiin kuuluu joululaulukierros Lappajärven palvelukodeissa. Tänä vuonna on vuorossa seitsemäs kerta: koronan

Kortesjärven Järvi-Veikkojen perinteinen Kortesjärven Joulu -lehti on ilmestynyt.

Kortesjärven Joulu on ilmestynyt

KORTESJÄRVEN Järvi-Veikkojen julkaisema Kortesjärven Joulu-lehti on ilmestynyt. Tämän vuoden lehti on jo 35. vuosikerta! Tuhti

Vilma Metsälä (vas.), Mari Takala ja Noora Mäenpää ovat tyytyväisiä siihen, miten aktiivisesti suomalaiset laittavat paistinrasvat kiertoon.

Kinkkutemppu tulee jälleen – yhden kinkun rasvasta valmistetulla dieselillä pääsee jopa kolme kilometriä

K-market Veto osallistuu myös tänä vuonna, kahdeksatta kertaa, Kinkkutemppu-kiertotaloustempaukseen. Jouluruokien valmistuksesta syntyvät paistinrasvat voi tuoda kaupan keräyspisteeseen kierrätettäväksi 18.12.2023-7.1.2024. Kinkkutemppu kierrättää jo kahdeksatta joulua peräkkäin paistinrasvat uusiutuvaksi dieseliksi. Kekseliäs kiertotalouskampanja onnistui viime vuonna keräämään 45 tonnia rasvajätettä.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.