Nettoinvestointeihin 3,4 miljoonaa

Ala-Ollilantien jyrsimiseen ja päällystämiseen budjetoidaan 45 000 euroa. Kivikouluntiehen riittää 36 000.

MAANANTAIN kokouksessaan Lappajärven kunnanhallitus päätti osaltaan ensi vuoden talousarviosta. Seuraavaksi se menee kunnanvaltuustolle.

–Vuoden 2019 talousarvio on lähtökohtaisesti samanlainen kuin tämän vuoden. Rakenteeseen tulee muutoksia lähinnä sosiaali- ja terveystoimen tulosalueelle, toteaa hallintojohtaja Päivi Huhtala.

Tänä vuonna Lappajärvi kuuluu vielä jäsenenä Kuntayhtymä Kaksineuvoiseen. Vuodenvaihteessa se siirtyy Järvi-Pohjanmaan perusturvaan, minkä jälkeen suurimman osan lappajärveläisten sote-palveluista tuottaa Alajärvi.

Huhtala muistuttaa, että perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon menojen arvioiminen etukäteen on kunnille muutenkin vaikeaa.

LAPPAJÄRVI saanee ensi vuonna verotuloja kymmenen miljoonaa euroa ja valtionosuuksia yksitoista.

Valtuusto päätti marraskuussa, että kunnan tuloveroprosentti nousee puolella prosenttiyksiköllä 21,5 prosenttiin. Veronkorotus kasvattanee tuloja vajaat 200 000 euroa.

Kunnanjohtaja Tuomo Lehtiniemi huomauttaa, että lisätulot suunnilleen kattavat lisämenot, joita aiheutuu Hyytisentien koulukeskuksen vanhan puolen käyttökiellosta. Kustannuksia kertyy etenkin väistötilojen vuokrista, ruokapalveluista ja oppilaskuljetuksista.

NETTOINVESTOINTIEN yhteismäärä kasvaa 3,4 miljoonaan euroon.

Bruttona suurin investointi olisi Kalettomanlahden ja Välijoen yhdistävä kanava, johon varaudutaan 1,5 miljoonalla eurolla. Toteuttaminen riippuu kuitenkin siitä, kuinka suurella osuudella valtio avustaa hanketta. Avustuksen määräksi toivotaan 0,8 miljoonaa.

Todennäköisemmin rakentaminen alkaa koulukeskuksen alueella. Talousarviosta löytyy koulurakennukselle miljoona euroa ja kirjastolle 0,3 miljoonaa. Vuoden 2020 taloussuunnitelmassa koulua varten on kolme miljoonaa.

–Nykykaavailujen mukaan rakennustyöt alkaisivat kesällä, Lehtiniemi jatkaa.

KUNNALLA on Osuuskauppa KPO:n kanssa esisopimus nykyisen S-marketkiinteistön ostamisesta. Jos kuntokartoitus ei tuota yllätyksiä, varsinainen kauppa tehdään viimeistään kesäkuun lopussa 200 000 eurolla. Sen ohella muutostöihin varataan 300 000 euroa.

Länsirannan viemäröintiin on 200 000 euroa ja saman verran Viinikka-Lummukka-yhdysvesijohtoon. Nykälään aiotaan rakentaa 50 asuntovaunupaikkaa arviolta 30 000 eurolla.

Lehtiniemi mainitsee, että käyttötaloudenkin puolelta löytyy panostuksia tulevaisuuteen.

–Lukion aloittaville tarjotaan ensi vuonna ilmaiset läppärit ja ensimmäisen vuoden oppikirjat. Lisäksi varataan 6 000 euron määräraha muualta tulevien lukiolaisten asumiseen Kivitipun yhteydessä.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.