Autojen sielunelämästä

Facebook tarjosi viime viikolla muistoa vuoden takaa. Kuva oli Hangon bulevardilta. Siinä nostetaan autoani trailerille, hinattavaksi kotiin. Syy mystiseen epäloogisuuteen auton käytöksessä löytyi hapettuneista sähköjohdoista. Se selitti monet välille jäämiset ja muut seikkailut, joihin tahtomattani jouduin puolivuotiseksi jääneen yhteiselämämme aikana. Vian löydyttyä se oli helppo korjata ja ongelmat lakkasivat, mutta luottamus ei palannut. Opel Zafira lähti uuteen osoitteeseen kuluttamaan bensiiniä.

Kommentoin kuvaan: ”Muut asiat elämässä muuttuvat, mutta ongelmat autojen kanssa ovat ikuisia.” Olin havainnut nykyisen autoni, uljaan mutta iäkkään harmaan ratsuni Toyota Avensis Verson, ajoittain täryyttävän suoralla, tasaisellakin tiellä ajettaessa. Vaiva paheni, ja kriisiytyi, yllätys yllätys mieheni lähtiessä vuosittaiselle kalastusmatkalleen Lappiin.

On muodostunut perinteeksi, että auto oikkuilee heti mieheni kadottua näköpiiristä, kuin protestoisi sitä, että jää minun kynsiini, enhän minä osaa tehdä sille muuta kuin ajaa ja tankata. Tämä koskee kaikkia autoja, joita meillä on ollut, myös lainassa olleita autoja. Tällä kertaa selvittiin säikähdyksellä. Avulias naapuri tutki renkaat ja huomasi jarrun jääneen jumittamaan. Sain ohjeet olla tekemättä kovia jarrutuksia. Käsijarrua kannattaa kuulemma käyttää.

Sen sijaan toinen Toytamme yllätti. Sunnuntaina mieheni oli määrä palata kotiin jo aamusta, mutta ei kuulunut eikä näkynyt. Ihmettelin hieman. Laitoin pari viestiä saamatta vastausta, ne olivat jääneet matkan varrelle. Illalla soitin, että missä mahdat olla.
–Olen täällä Oulussa tulossa. Auto hyytyi Aavasaksalle ja Alajärveltä tultiin lavetin kanssa hakemaan.

Sisareni perhe oli tulossa automatkalta Saksasta samaisena sunnuntaina, lautalla Ruotsista Suomeen. Iltapäivällä sisareni laittoi viestiä, että laturin hihna oli pamahtanut poikki matkalla kohti Tukholmaa. Kärynnyttä hihnaa oli jo kerran korjailtu, mutta nyt Opel pääsi toistamiseen hinausauton kyytiin. Perhe ei ehtinyt laivaan, mutta vakuutusyhtiö sentään järjesti heille hotellin. Epäilen, että kesäinen Ruotsi teki autosta vadelmavenepakolaisen.

Työkaverini Audi alkoi temppuilla heti, kun se aiottiin myydä. Kun se oli kunnostettu, myyntiaikeet peruttiin. Kun auto lopulta jäi tarpeettomaksi, ja uusi ostaja tuli autoa hakemaan, se ei lähtenyt käyntiin, vaikka oli aiemmin toiminut moitteettomasti. Toista kertaa temppuilu ei tehonnut.

Eräänä jouluaatonaaton aamuna jämähdin keskelle Pekkolaa 30 asteen pakkasessa. Postia hakenut kyläläinen kutsui lämmittelemään, tarjosi kahvia. Siitä jäi hyvä muisto. Samoin avuliaista ohikulkijoista, jotka käyttivät tankilla, kun Passat imaisi yllättäen itsensä kuiviin Kurejolla.

Voisin kirjoittaa kokemuksistani vaikka kirjan Välille jääneet. Jatkan aineiston keräämistä.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.