Nuoret tutustuivat Lappajärven tarjontaan
Lappajärven Yhteiskoululla järjestettiin perjantaina ensimmäistä kertaa niin sanottu kontaktipäivä. Paikalla oli noin 30 paikallista harrasmahdollisuuksien,

Perhepäivähoitajien taidenäyttely Kortesjärven kirjastossa”Minun perheeni” -taidenäyttely on avattu Kortesjärven kirjastossa. Näyttelyn taitelijoina ovat Kortesjärvellä perhepäivähoidossa

Jäät ovat lähteneet Lappajärvestä tänään. Asian on todennut Mikko Puro, jolle tehtävä siirtyi viitisen vuotta
Liput liehuvatTänään keskiviikkona Suomen liput liehuvat saloissa kansallisen veteraanipäivän kunniaksi. Sitä on vietetty ensimmäisen kerran
Työtä ja toimeentuloa Hallitus kantaa kovasti huolta työllisyysasteen nostamisesta ja keinoja on etsitty monenlaisia. Suurin
Alajärven kaupunginvaltuustossa päädyttiin pitkien keskustelun jälkeen äänestämään Alajärven ja Vimpelin kunnan erityisestä kuntajakoselvityksestä ja esityksestä kuntarakenteen
Lukuviikon kunniaksi Lappajärven kirjastossa vieraili viime viikolla kaksi karvaista lukukaveria. Alajärveläiset Melli ja Sohvi kuuntelivat
Ranta-asukkailta tulleet toiveet vesikasvillisuuden niittämisestä on kuultu Lappajärven kunnassa. Mikäli rantansa niittämisestä kiinnostuneita ilmoittautuu tarpeeksi,

Lappajärven Yhteiskoululla järjestettiin perjantaina ensimmäistä kertaa niin sanottu kontaktipäivä. Paikalla
Perhepäivähoitajien taidenäyttely Kortesjärven kirjastossa”Minun perheeni” -taidenäyttely on avattu Kortesjärven kirjastossa.

Jäät ovat lähteneet Lappajärvestä tänään. Asian on todennut Mikko Puro,
Liput liehuvatTänään keskiviikkona Suomen liput liehuvat saloissa kansallisen veteraanipäivän kunniaksi.
Työtä ja toimeentuloa Hallitus kantaa kovasti huolta työllisyysasteen nostamisesta ja
Alajärven kaupunginvaltuustossa päädyttiin pitkien keskustelun jälkeen äänestämään Alajärven ja Vimpelin kunnan
Lukuviikon kunniaksi Lappajärven kirjastossa vieraili viime viikolla kaksi karvaista lukukaveria.
Ranta-asukkailta tulleet toiveet vesikasvillisuuden niittämisestä on kuultu Lappajärven kunnassa. Mikäli
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.