Särjet pakkautuivat Förstinlahdelle
Pilkkijöille riittää Purmojärvessä narrattavaa. Järven särkikanta kävi esittäytymässä Förstinlahdella marraskuun puolivälissä. Runsaasti särkiä nousi Förstinlahdesta

Naisten Korisliigassa toisena oleva Vimpelin Veto ilmoitti perjantaina tehneensä loppukauden kattavan sopimuksen 22-vuotiaan yhdysvaltalaisen Crystal
Lappajärven Veikot ja Lapuan Virkiä ovat aloittaneet yhteistyön naisten pesäpallossa.–Lapualta tulee superin harjoitusringistä neljästä kuuteen
Omaishoidon tuki on harkinnanvarainen etuus, jota myönnetään kuntien talousarvioissaan varaaman määrärahan mukaisesti. Siihen kuuluvat hoidettavalle
Vimpelin keskustan tuntumassa tapahtui aamulla kahden ajoneuvoyhdistelmän yhteenajo.– Kaksi kantatietä ajanutta rekkaa osui yhteen kulmat
Järviseudun Sanomien nimikkohiihto, perinteisen JS-hiihtely järjestetään tänä vuonna kahden viikonlopun aikana. Osakilpailuja on edelleen neljä.
Evijärvellä pohjustettiin pari viikkoa sitten Evijärven, Kauhavan, Kruunupyyn ja Kaustisen kuntien yhteistä lausumaa, jossa vaaditaan
Järviseudun museon eli Väinöntalon perustajan, kotiseutuneuvos Väinö Tuomaalan (1916–1975) syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 100
Palkkatyöstä perusturvaanElinkeinoelämän tutkimuslaitoksen mukaan 20 vuoden aikana tietotekniikan, digitalisoinnin ja robottien lisääntymisen vuoksi kolmasosa tai
Alajärven seurakuntalaiset valitsivat sunnuntaina uudeksi kirkkoherrakseen Ari Aurasen. Lappajärven kirkkoherrana tällä hetkellä toimiva Auranen sai
Tänä talvena Lappajärven selkä jäätyi tiistaina 29. joulukuuta. Päivämäärästä ratkaisun teki lappajärveläinen Mikko Puro.–Ajankohdan määrittäminen
Vimpelin Vedon naisten Korisliiga-joukkueessa pelaavan Wilesia ”Lele” Hardyn kausi päättyi alaraajavammaan. Vedon amerikkalaisvahvistus ja joukkueen
Lappajärvellä yrittäjäyhdistyksen jäsenet ja kunnan edustajat keskustelevat epämuodollisesti aamiaispöydässä. Tarkoituksena on, että aamukahvitilaisuus järjestetään aina
Alajärven kaupunginhallitus otti kokouksessaan 18.tammikuuta kantaa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kyselyyn kuntienmahdollisuuksista tarjota kuntapaikkoja pakolaisille. Se vastaa
Vimpelin Vedon miesten Superpesis-joukkue pelaa yhden runkosarjan kotiottelunsa Halsualla tulevana kesänä. Kesäkuun 28. päivänä kello
Evijärven koulukeskuksen liepeillä sijaitseva kunnan nuorisotilat on muuttanut rakennuksesta toiseen. Uusi tila on lukiosiiven takana
Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus laatii maakunnalliset työllisyyskatsaukset kuukausittain. Järviseudun Sanomissa selostetaan usein niiden sisältöä,
Painija Petra Olli sijoittui Urheilutoimittajain Liiton Vuoden Urheilija –äänestyksessä neljänneksi. Äänestyksen tuloksen julkaistiin tiistai-iltana pidetyssä
Valtiovarainministeriö on 7. tammikuuta päättänyt jatkaa Vimpelin kuntaa koskevan erityisen kuntajakoselvityksen ja kuntajakoselvittäjä Eero Laesterän
Kaupungin ja Nelimarkka-museon Aallokko kutsuu -hanke sai Aisapari ry:ltä 90 000 euroa suunnittelutyöhön, jossa alajärveläisiä

Pilkkijöille riittää Purmojärvessä narrattavaa. Järven särkikanta kävi esittäytymässä Förstinlahdella marraskuun
Naisten Korisliigassa toisena oleva Vimpelin Veto ilmoitti perjantaina tehneensä loppukauden
Lappajärven Veikot ja Lapuan Virkiä ovat aloittaneet yhteistyön naisten pesäpallossa.–Lapualta
Omaishoidon tuki on harkinnanvarainen etuus, jota myönnetään kuntien talousarvioissaan varaaman
Vimpelin keskustan tuntumassa tapahtui aamulla kahden ajoneuvoyhdistelmän yhteenajo.– Kaksi kantatietä
Järviseudun Sanomien nimikkohiihto, perinteisen JS-hiihtely järjestetään tänä vuonna kahden viikonlopun
Evijärvellä pohjustettiin pari viikkoa sitten Evijärven, Kauhavan, Kruunupyyn ja Kaustisen
Järviseudun museon eli Väinöntalon perustajan, kotiseutuneuvos Väinö Tuomaalan (1916–1975) syntymästä
Palkkatyöstä perusturvaanElinkeinoelämän tutkimuslaitoksen mukaan 20 vuoden aikana tietotekniikan, digitalisoinnin ja
Alajärven seurakuntalaiset valitsivat sunnuntaina uudeksi kirkkoherrakseen Ari Aurasen. Lappajärven kirkkoherrana
Tänä talvena Lappajärven selkä jäätyi tiistaina 29. joulukuuta. Päivämäärästä ratkaisun
Vimpelin Vedon naisten Korisliiga-joukkueessa pelaavan Wilesia ”Lele” Hardyn kausi päättyi
Lappajärvellä yrittäjäyhdistyksen jäsenet ja kunnan edustajat keskustelevat epämuodollisesti aamiaispöydässä. Tarkoituksena
Alajärven kaupunginhallitus otti kokouksessaan 18.tammikuuta kantaa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kyselyyn kuntienmahdollisuuksista
Vimpelin Vedon miesten Superpesis-joukkue pelaa yhden runkosarjan kotiottelunsa Halsualla tulevana
Evijärven koulukeskuksen liepeillä sijaitseva kunnan nuorisotilat on muuttanut rakennuksesta toiseen.
Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus laatii maakunnalliset työllisyyskatsaukset kuukausittain. Järviseudun
Painija Petra Olli sijoittui Urheilutoimittajain Liiton Vuoden Urheilija –äänestyksessä neljänneksi.
Valtiovarainministeriö on 7. tammikuuta päättänyt jatkaa Vimpelin kuntaa koskevan erityisen
Kaupungin ja Nelimarkka-museon Aallokko kutsuu -hanke sai Aisapari ry:ltä 90
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.