syyskuu 2015

Eero Paavolan saattuejärjestelmä

Maakunnan lehdissä (muun muassa Järviseudun Sanomat 16.9.) julkaistussa kirjoituksessa Eero Paavola on kehittämässä saattuejärjestelmää Kauhavalle

Pahan päivän varalle

Olin viikko–pari sitten SPEKin eli Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön järjestämällä kurssilla, jossa koulutettiin väkeä kyläturvallisuusteeman puitteissa.

Vyötöntä menoa

”Ei kuitenkaan mitään satu”, tuntuu olevan monen ajatus, kun katsoo Pohjanmaan poliisilaitoksen viime viikolla julkaisemaa

Vimpeli eli mukana pesäpallofinaalissa

Miesten Superpesiksen viides ja ratkaiseva finaaliottelu toi säpinää Vimpeliin. Pääraittia eli Patruunantietä somistettiin finaalikuntoon perjantaina.

Tasapainoa kiertueelta

Joka kolmas yli 65-vuotias ja joka toinen yli 80-vuotias kaatuu vähintään kerran vuodessa.Aijjoos-hanke ja Kuntayhtymä

Yhdistymisselvitys tulee

Valtiovarainministeriö on päättänyt erityisen kuntajakoselvityksen tekemisestä. Selvitystyö on alkanut tiistaina ja se päättyy viimeistään tulevan

Tunnelmakuvia Syyskuhinoilta

Lappajärvellä viime lauantaina pidetyt Nissinkulman Syyskuhinat vietettiin kauniissa säässä. Paikalle mukavaan markkinatunnelmaan olikin saapunut runsaasti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.