• Suomen Metsästäjäliiton uudessa ohjeessa käydään läpi karhujahdin kulku sekä korostetaan metsästäjien vastuuta huolellisesta riistalaukauksesta.

Karhujahdissa korostuu tarkka riistalaukaus

Karhukanta kasvaa ja voi hyvin. Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan karhukanta on runsastunut edellisvuodesta. Metsissämme liikkuu arvion mukaan noin 1 800 yli vuoden ikäistä karhua. Karhujen kokonaismäärä on vielä suurempi, sillä lukumäärässä ei ole huomioitu tänä vuonna syntyneitä pentuja.

Karhunmetsästyskausi alkaa maanantaina 20.8. Karhujahti on haastava metsästysmuoto ja liitto on julkaissut erillisen ohjeistuksen karhunmetsästykseen. Ohjeessa käydään läpi jahdin kulku sekä korostetaan metsästäjien vastuuta huolellisesta riistalaukauksesta. 

Maa- ja metsätalousministeriö asetti suurimmaksi sallituksi saalismääräksi 355 karhua. Kannan kasvun vuoksi kiintiö on 100 poikkeuslupaa suurempi kuin edellisvuonna ja Metsästäjäliitto on tyytyväinen lupakehitykseen.

Poikkeuslupia myönnettiin eniten tiheimmän kannan alueille, jossa on tarve pysäyttää kannan kasvu. Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Heli Siitari on tyytyväinen tämän vuotisen lupamäärään.
– Suurempi kiintiö edistää paikallisten ihmisten ja karhujen yhteiseloa tihentymäalueilla sekä karhun ihmistoimintoja väistävää käyttäytymistä. 

Itä-Suomessa huomioitiin myös karhujen vaikutus hirvikantaan. Kainuussa, Keski-Suomessa ja Pohjanmaalla lupia kohdennettiin metsäpeura-alueille. Lupia myönnettiin myös mehiläistarhavahinkoja silmällä pitäen.

Metsästäjäliiton ohjeessa huomioidaan myös vuoden vaihteessa voimaan astunut metsästyslain muutos, jonka myötä myös suurpetojen poikkeuslupapyynnissä on oltava metsästyksen johtaja. Metsästyksen johtajien tulee muun muassa suunnitella pyynti siten, että metsästys tapahtuu turvallisesti ja säännöksiä noudatetaan. 

Karhun houkuttelu ravinnon avulla on kielletty. Metsästyksessä käytetään kivääriä, ja ampujan on suoritettava ampumakoe. Karhua pyydetään yleensä ajavien ja pysäyttävien koirien avulla.
– Jos helteet jatkuvat, tulee käyttää tarkkaa harkintaa koiran käytöstä, jotta metsästys olisi eettistä niin koiran kuin riistaeläimen kannalta. Myös koiran raikkaan veden saannista tulee aina huolehtia, muistuttaa Siitari. 

Jaa juttu: