Siirry sisältöön
Yhteiskuntatieteiden maisteri Markku Harvisalon teos nostaa esiin harvoin kuullun näkökulman jatkosodan kesään 1941. Kirja seuraa ensimmäisen Pioneeripataljoonan miesten matkaa juhannuksen tienoilta syyskuun alkuun – noin 75 päivän ajan – Laatokan rannoilta Aunuksen ja Tuuloksen ankariin taistelupaikkoihin. Pataljoona koostui pääosin Vimpelin ja Lappajärven miehistä, tavallisista suomalaisista, jotka lähtivät sotaan suoraan arjesta, kodeistaan ja töistään. Jo pelkästään teoksen sisällysluettelon silmäily antaa kuvan teoksen pieteetillä laaditusta sisällöstä. Teoksen vahvuus on poikkeuksellisen tarkassa, lähes dokumentaarisessa kerronnassa. Harvisalo on koonnut tapahtumat pääasiassa sotapäiväkirjojen pohjalta, komppania- ja jopa joukkuetasolle asti. Päiväkohtainen eteneminen tuo lukijan lähelle sotilaan arjen – odotuksen, epävarmuuden, toistuvat päivät etulinjan tuntumassa ja äkillisiä, verisiä tilanteita. Sota ei näyttäydy lukijalle suurina strategisina siirtoina, vaan miesten kokemana jatkuvana vaarana, jossa kuolema henkii läsnäolollaan jokaisessa päivässä. Erityisen vaikuttavaa …
Viime aikoina olen miettinyt paljon taivasasioita. Miksi? Elämässäni ja ympärilläni on tapahtunut viime päivinä paljon yllätyksellisiä kuolemia ja niin sanottuja ”äkkilähtöjä”, kutsuja yllättäen tästä ajasta iäisyyteen. Mielessäni on ollut rukous: ” Herra, olenko minä valmis, pääsenkö minä taivaaseen? Miten minun käy?” Meidän jokaisen on siis tehtävä tili itsestämme (Room. 14:12), kuten Raamatussa sanotaan. Tiedän, että ilman Jeesusta en pääse taivaaseen. ”Onko sinun taivaspassisi kunnossa?” Hetkinen… Taivaspassi! Se tärkein! Aivan kuten henkilöllisyystodistus, jota tarvitsin, kun olin menossa pankkiasioille toiselle paikkakunnalle. Ajokortti minulla on vielä voimassa, muuta virallista henkilöllisyystodistusta minulla ei ole, mutta sitten muistin, että passihan minulla on! Etsin passin ja …
Evijärvellä aloittaa aivan uudenlainen harrastuskonsepti, 7.–9.-luokkalaisille pojille suunnattu Soturikasvatushaaste. Kokonaisuuden puuhamies on entinen puolustusvoimien upseeri Tuomas Holma, jonka ajatuksena on tarjota nuorille pojille paikka, jossa he voivat turvallisesti haastaa itseään, liikkua ja kasvaa yhdessä muiden kanssa. Holma kertoo saaneensa ajatuksen toimintaan jo puolustusvoimissa työskennellessään. –Kadettikoulutukseen kuului samankaltaista soturikasvatusta, ja koin sen äärimmäisen tärkeänä. Kouluttajana huomasin, kuinka nuoret miehet löysivät itsestään uusia puolia, kun heitä rohkaistiin ja haastettiin oikealla tavalla. Holma mukaan monet nuoret kaipaavat ympäristöjä, joissa he voivat kokeilla rajojaan turvallisesti ja samalla oppia luottamaan omiin kykyihinsä. –Haluan rohkaista nuoria huomaamaan, että he pystyvät usein paljon enempään kuin aluksi ajattelevat, Holma kertoo. Soturikasvatushaasteessa harjoitellaan …
Lappajärven Geolukiossa neljä vuotta toimineen luonnontieteellisen linjan opintoja uudistettiin syksyn arvioinnin yhteydessä, ja abivuodelle tarkoitetut opintojaksot muutettiin korkeakoulujen pääsykokeisiin valmentaviksi, niin sanotuiksi preppausopinnoiksi. –Idea preppausopinnoista syntyi, kun mietimme, että miten voisimme kehittää linjaa ja palvella opiskelijaa entistä paremmin. Pääsykokeisiin valmentava painotus hyödyntää pääsykokeisiin meneviä opiskelijoita alasta riippumatta, vaikkakin luonnontieteellinen ala kiinnostaakin monia opiskelijoita lukioaikana, kertoo lukion opinto-ohjaaja Piia Kivinen. Preppausopinnot koostuvat kahdesta kokonaisuudesta: luonnontieteet pääsykokeissa I ja II, joista ensimmäisellä opintojaksolla valmennettavina oppiaineina ovat biologia, maantiede ja terveystieto, toisella matematiikka, fysiikka ja kemia. –Ideana on se, ettei kerrata pelkästään sisältöä, vaan tutustutaan pääsykoeaineistoihin ja harjoitellaan pääsykoetehtäviä sekä ajankäyttöä. Sisältöä lähestytään enemmän toiminnanohjaamisen näkökulmasta, kertovat luonnontieteellisen linjan biologian, maantieteen ja terveystiedon opettaja Markus Mäenpää sekä biologian ja maantieteen opettaja Annaleena Rauma. Preppausopintojen matematiikan, fysiikan ja kemian oppiaineita opettaa Meri Kiri. Luonnontieteellisen linjan käynyt opiskelija opiskelee kuusi opintojaksoa enemmän …
Lappajärven koululaishiihdot käytiin Stadio-Nissillä 5. maaliskuuta. Päivän aikana käytiin tiukkoja taistoja sarjojen voitoista. Tulokset tytöt 1.lk 400m: 1) Aava Niemi 2.34, 2) Alissa Dinga ja Maiju Korri 2.35, 4) Aino Rantala 3.11 , 5) Netta Saariaho 3.34, 6) Lyydia Ollila 3.44, 7) Vilma Sadeharju 3.53, 8) Iina Virkkala 6.13. pojat 1.lk 400m: 1) Otto Savola 2.53, 2) Julius Hernesniemi 3.01, 3) Aabel Jokitalo 3.46, 4) Veikka Isoperkkiö 3.55, 5) Joel Uusimäki ja Eeti Vesapuisto 4.13, 7) Taavi Ihalainen 4.20, 8) Joel Pulkkinen 4.28, 9) Eetu Pessinen 4.29, 10) Elias Murtomäki 5.46. pojat 2.lk 400m: 1) Jesse Saariaho 2.21, 2) Ilmari …
Elävää Järviseutua digikuvina