Yhteiskuntatieteiden maisteri Markku Harvisalon teos nostaa esiin harvoin kuullun näkökulman jatkosodan kesään 1941. Kirja seuraa ensimmäisen Pioneeripataljoonan miesten matkaa juhannuksen tienoilta syyskuun alkuun – noin 75 päivän ajan – Laatokan rannoilta Aunuksen ja Tuuloksen ankariin taistelupaikkoihin. Pataljoona koostui pääosin Vimpelin ja Lappajärven miehistä, tavallisista suomalaisista, jotka lähtivät sotaan suoraan arjesta, kodeistaan ja töistään. Jo pelkästään teoksen sisällysluettelon silmäily antaa kuvan teoksen pieteetillä laaditusta sisällöstä.
Teoksen vahvuus on poikkeuksellisen tarkassa, lähes dokumentaarisessa kerronnassa. Harvisalo on koonnut tapahtumat pääasiassa sotapäiväkirjojen pohjalta, komppania- ja jopa joukkuetasolle asti. Päiväkohtainen eteneminen tuo lukijan lähelle sotilaan arjen – odotuksen, epävarmuuden, toistuvat päivät etulinjan tuntumassa ja äkillisiä, verisiä tilanteita. Sota ei näyttäydy lukijalle suurina strategisina siirtoina, vaan miesten kokemana jatkuvana vaarana, jossa kuolema henkii läsnäolollaan jokaisessa päivässä.
Erityisen vaikuttavaa kerrontaa on Lunkulansaaren taisteluiden kuvaus. Tuntien tarkkuudella etenevä kerronta rakentaa loogisen, mutta karun kokonaiskuvan tapahtumista, joista monet siihen osallistuneet eivät enää sodan jälkeen juuri puhelleet. Myös Tuuloksen asemasotavaihe, joka usein sivuutetaan sotahistorioissa muutamalla lauseella, saa kirjassa ansaitsemansa painon. Pioneereille nämä päivät eivät olleet pysähtynyttä sotaa, vaan jatkuvaa työtä, tulitusta ja torjuntataistelua.
”Kyllä meillä oli hyvää tuuria, ettei meille käynyt vielä pahemmin.”
(Tauno Kuivasen lausahdus kirjoittajalle 1980-luvulla)
Kirjan taustalla on valtava ja huolellinen tutkimustyö. Markku Harvisalo on yhdistänyt lukuisia sotapäiväkirjoja, henkilökohtaisia päiväkirjoja, veteraanimatrikkeleita, lehtikirjoituksia, karttoja ja valokuvia eheäksi kokonaisuudeksi. Lähteiden määrä ja niiden keskinäinen sovittaminen ajallisesti ja paikallisesti kertoo tekijän sitkeydestä ja kunnianhimosta. Harvisalo ei sorru helppoihin tulkintoihin, saati arvailuihin, vaan antaa aikalaisten äänen kuulua suorien lainausten kautta.
Teos on samalla henkilökohtainen ja yleinen. Kirjoittajan oma isä, Martti Harvisalo, oli mukana pioneerikomppaniassa, mutta kirja ei nouse yksityisiksi muistelmiksi. Sen sijaan se tarjoaa jälkipolville mahdollisuuden ymmärtää, millaisissa oloissa isät, isoisät ja kylän miehet elivät sodan arkea. Katson tämän olevan tärkeä, vaikuttava ja kunnioittava puheenvuoro niille, jotka vaikenivat – ja niille, jotka yhä haluavat ymmärtää.
Mainittakoon että teoksen kuvamateriaali on SA-kuvamateriaalia ja kirjassa esiintyvät kartat ovat Kansallisarkiston digitoituja karttoja, joihin kirjoittaja on tehdyt merkintöjä koskien joukkojen sijoituksia, marssireitistöjä ja muita selventyviä seikkoja.
