Kultalahtea ei valittu Kyyjärven kunnanjohtajaksi
Juttua päivitetty 19.6. kello 19.22: Kyyjärven hallitus päätti tänään yksimielisesti, että kunnanjohtajaksi valitaan Pelkonen. Kultalahti on varasijalla, jos Pelkonen ei ota virkaa vastaan.

Kunnat maksavat valtiolle puolet yli 300 päivää ja 70 prosenttia yli 1 000 päivää työttöminä olleiden päivärahasta. Tätä kutsutaan kunnan osarahoittamaksi työmarkkinatueksi.
Vaasan hätäkeskus tiedottaa, että Kauhavan Passinkujalla tai Etelärannantiellä paloi tänään puolen päivän jälkeen rakennus.
Evijärven Kirkonkylän koululla päättyi normaalin koulutyön lisäksi myös Kompassi-erityisopetuksen alaisen Ankkuri-toiminnan ensimmäinen lukuvuosi.
Ekorosk tiedottaa, että biojäteastioiden jakelu kotitalouksille alkaa kesäkuussa ja jatkuu syyskuun loppuun asti. Biojätteen erilliskeräys
Poliisille on tullut ilmoituksia, joissa erilaisten yhdistysten rahastonhoitajille on tullut yhdistyksen puheenjohtajalta tai vastaavalta henkilöltä
Viikolla 24 sinilevää on havaittu hieman Mustasaaren Karperöfjärdenillä. Muilla Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueen vakiohavaintopaikoilla ei tällä

Juttua päivitetty 19.6. kello 19.22: Kyyjärven hallitus päätti tänään yksimielisesti,
Kunnat maksavat valtiolle puolet yli 300 päivää ja 70 prosenttia
Vaasan hätäkeskus tiedottaa, että Kauhavan Passinkujalla tai Etelärannantiellä paloi tänään
Evijärven Kirkonkylän koululla päättyi normaalin koulutyön lisäksi myös Kompassi-erityisopetuksen alaisen
Ekorosk tiedottaa, että biojäteastioiden jakelu kotitalouksille alkaa kesäkuussa ja jatkuu
Poliisille on tullut ilmoituksia, joissa erilaisten yhdistysten rahastonhoitajille on tullut
Viikolla 24 sinilevää on havaittu hieman Mustasaaren Karperöfjärdenillä. Muilla Etelä-Pohjanmaan
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.