Vimpelissä etsitään kadonnutta
Vuonna 1968 syntynyt mies lähti Vimpelistä Lappajärvelle kalastamaan 18. heinäkuuta illalla. Hän ei palannut takaisin.

Evijärveläiset pyöräilijät pettyivät kantatie 63:n Evijärven ja Kaustisen välisen osuuden levennykseen, jossa heidän mukaansa ajateltiin vain autoilijoiden turvallisuutta.
Huuhkaja putosi tiistaina Evijärvellä noin kolme metriä syvään lietesäiliöön.
Etelä-Pohjanmaan muistiyhdistys on vuodesta 2017 lähtien kouluttanut maksutta yrityksiä huomioimaan muistisairaita ja iäkkäitä asiakkaita asiakaspalvelussa. Tarkoituksena on, että he pystyisivät käyttämään lähipalveluitaan ja siten asumaan pitempään kotona.
Hoiskon kyläyhdistyksen aktiivinen työnyrkki on pieni, tarjoaa yhdistys kyläläisille isoa apua. Kuuden vuoden ajan se on työllistänyt kyläavustajaa, jonka kyläläiset voivat varata kotiinsa edullisesti auttamaan koti- ja pihatöissä, asioinnissa ja niin edelleen.
Suvipäivillä nähtiin kolme erikoisnäytöstä kortesjärveläislähtöisen Tomi Saarijärven lyhytelokuvasta Laurin krouvi (2017).
Alajärven Paalijärvellä on työn alla kyläyhdistyksen elokuva Kipinöitä Unelan takasta, joka kertoo kylän nuorten elämästä 1960-70 -luvulla. Siellä kasvoi kaveruksista yhteen hitsautunut joukko, joka kokoontui Unelan talossa ja toteutti teekkarityylisiä tempauksia, joita kylällä muistellaan edelleen.
Tuuli hulmautti tyynehköstä säästä huolimatta Anteron aittamuseon lipun liehumaan, kun Voitto Jaakkola ja Markku Lehtiniemi nostivat sen salkoon lauantaina. Vimpeliin, Anteron aittamuseon pihapiiriin kerääntyneet museopäivän vieraat saivat ihailla siniselle pohjalle painettua Storstrangin puumerkkiä sekä vuosilukua 1941.
Hälytys keskisuuresta liikennevälinepalosta tuli keskiviikkona 11.7.2018 kello 11:44.

Vuonna 1968 syntynyt mies lähti Vimpelistä Lappajärvelle kalastamaan 18. heinäkuuta
Evijärveläiset pyöräilijät pettyivät kantatie 63:n Evijärven ja Kaustisen välisen osuuden
Huuhkaja putosi tiistaina Evijärvellä noin kolme metriä syvään lietesäiliöön.
Etelä-Pohjanmaan muistiyhdistys on vuodesta 2017 lähtien kouluttanut maksutta yrityksiä huomioimaan
Hoiskon kyläyhdistyksen aktiivinen työnyrkki on pieni, tarjoaa yhdistys kyläläisille isoa
Suvipäivillä nähtiin kolme erikoisnäytöstä kortesjärveläislähtöisen Tomi Saarijärven lyhytelokuvasta Laurin krouvi
Alajärven Paalijärvellä on työn alla kyläyhdistyksen elokuva Kipinöitä Unelan takasta,
Tuuli hulmautti tyynehköstä säästä huolimatta Anteron aittamuseon lipun liehumaan, kun
Hälytys keskisuuresta liikennevälinepalosta tuli keskiviikkona 11.7.2018 kello 11:44.
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.