Paikallisten legendojen äärellä

Timo Spangar (vas.) ja Tapani Spangar (oik.) viettivät nuoruuden kesiään Paalijärvellä aikana, josta elokuva kertoo. Keskellä ohjaaja Tapsa Nummi.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Dokumentin toteutus lähti liikkeelle sen tuottajan, Asko Ranta-ahon haastettua muita yhteisöön kuuluneita Unelan taloon muistelemaan menneitä.

–Kaikki saapuivat paikalle, osa kaukaakin, katsomaan, mitä meistä tuli, Ranta-aho kertoi.

Kipinöitä takkavalkeasta katselivat Pekka Pitkänen, Antero Joensuu, Jorma Pitkänen, Martti Harju, Heimo Joensuu, Markku Koivisto ja Risto Koivisto.

Mainos

Käsikirjoitus syntyi Ranta-ahon ja Risto Koiviston yhteistyönä. Kuvaajina toimivat dokumenttiosioissa Jarmo Matila ja elokuvallisissa kohtauksissa Eerik Kantokoski, joka vastaa tekniikasta, leikkauksesta ja elokuvan viimeistelystä. Elokuvan ohjaa Tapio Nummi. Kaiken kaikkiaan hankkeessa on mukana kolmisenkymmentä ihmistä. Näyttelijöitä on mukana yli kuntarajojen, esimerkiksi Lappajärveltä. Budjetiksi laskettiin 9 700 euroa. Rahoitus on saatu Alajärven kulttuurilautakunnalta sekä yrityksiltä.

Elokuva julkistetaan Paalijärven tanssilavalla elokuussa jonakin vuonna, lupaa Ranta-aho. Sinne kutsutaan vuonna 1945-1950 -luvulla syntyneitä kyläläisiä henkilökohtaisesti.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.