Kauhava ja Kortesjärvi

Karhu kaatui Vimpelissä

Vimpelin ja Lappajärven metsästysseurojen yhteislupa karhuun tuli käytettyä keskiviikkoaamuna, kun lähes 200-kiloinen uroskarhu kaadettiin Patanan tekojärven rannalla lähellä Sääksjärveä.

Digitaalisuus avuksi liikennekasvatuksessa

Liikenneturva on kehittänyt digitaalisen oppimisympäristön turvallisen pyöräilyn opiskeluun. Filla&Rilla on suunniteltu osaksi alakouluissa tehtävää liikennekasvatusta, mutta ilmainen ja selainpohjainen oppimisympäristö tarjoaa kenelle vaan hauskan ja innostavan tavan kerrata turvallista pyöräilyä.

Toimia tehty osaavan työvoiman saamiseksi

Etelä-Pohjanmaalla on ollut pitkään maan toiseksi alhaisin työttömyysaste, mutta toisaalta nuorten työttömyys on taas korkeampaa kuin maassa keskimäärin. Yritysten kokemissa rekrytointiongelmissa olemme valtakunnan kärjessä.

Tarinailta Väinöntalolla

Tule mukaan jännittävään tarinailtaan! Voit kuunnella ja kertoa itsekin omia tarinoita. Isäntänä toimii Martti Joutsen.

Sivuluisurockissa juhlivat tuhannet ihmiset

Kaikkien aikojen ensimmäinen Sivuluisurock juhlittiin Kortesjärvellä elokuun viimeisenä lauantaina. Festivaaleilla pääesiintyjänä toimi lappeenrantalainen Kotiteollisuus.

Johan oli markkinat

Kortesjärvellä järjestettiin elokuun viimeisenä viikonloppuna perinteiset Finsumäen markkinat. Päivän ohjelmaan sisältyi torimyynnin lisäksi arpajaisia, karaoketelttaa, pomppulinnaa ja paljon muuta monenlaista aktiviteettia.

Suomen luonnon virallista merkkipäivää juhlitaan lauantaina

Liput nousevat salkoon tämän viikon lauantaina Suomen luonnon päivän kunniaksi. Vuodesta 2013 asti vietetty juhlapäivä on tuonut luonnon juhlan osaksi vuodenkiertoa! Tänäkin vuonna Suomen luonnon päivä täyttyy tapahtumista ja retkeilevistä ihmisistä, joiden eväsreput pullistelevat mustikkapiirakoita.

Kortesjärvellä järjestettiin elokuun viimeisenä viikonloppuna perinteiset Finsumäen markkinat. Päivän ohjelmaan

Lue »

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.