Lapsia ja nuoria loukkaantuu paljon Kauhavan teillä
Lähes 30 ihmistä loukkaantuu vuosittain Kauhavan liikenteessä.

Kolmella kauhavalaistilalla on todettu salmonellaa. Maaseudun Tulevaisuus kertoo, että tilat sijaitsevat lähellä toisiaan. Kaksi niistä
lotulitteet ovat monella osa mökkeily- ja veneilykauden päättävien venetsialaisten juhlintaa. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) muistuttaa, että suojalasit suojaavat tehokkaasti silmävammoilta myös elokuun viimeisenä viikonloppuna vietettävissä venetsialaisissa. Ilotulitteiden mahdolliset käyttörajoitukset kannattaa varmistaa alueellisilta pelastuslaitoksilta.
Kauhavan kaupunginhallitukselle on jätetty oikaisuvaatimus, jossa kaupunginhallitusta pyydetään muuttamaan sen kesäkuussa tekemää päätöstä. Kiistanalaisessa päätöksessä kaupungin vammaisneuvoston puheenjohtajaksi valittiin kuntayhtymä Kaksineuvoisen vammaissosiaalityöntekijä Piia Liinamaa. Oikaisuvaatimuksen tekijöiden mukaan vammaispalveluissa työskentelevän henkilön valinta vammaisneuvoston puheenjohtajaksi heikentää vammaisten henkilöiden oikeuksia, sillä vammaisneuvostossa ei uskalleta ottaa asioita esille, jos siellä pelätään, että lausumat vaikuttavat vastaisuudessa vammaispalvelupäätöksiin. Kaupunki ei kuitenkaan kritiikkiä kuunnellut.
Valtiovarainministeri Mika Lintilä vierailee Kauhavan kaupunginkirjastossa perjantaina 30. elokuuta. Ministeri esittelee hallitusohjelmaa ja vastaa yleisön
Vuoden 2020 KIILA-kuntoutukset uudistuvat. Muutosten tavoitteena on selkeyttää ja keventää KIILA-kuntoutuksen hakuprosessia.
Viikolla 38 vietetään ensimmäistä valtakunnallista huonekasviviikkoa. Huonekasvit parantavat asuntojen sisäilmaa, ja lisäksi kasvit tekevät asumisesta viihtyisämpää kuin kokonaan elottomassa huoneympäristössä.
Vuoden kyläksi on valittu alajärveläinen Luoma-aho. Noin 350 asukkaan kylässä on enemmän työpaikkoja kuin asukkaita ja hyvät lähipalvelut, joita täydentää rakenteilla oleva uusi kylätalo. Valtakunnallisen vuoden kylän ja kunniamaininnan saavien kylien lisäksi Suomen Kylät ry palkitsi lauantaina paikalliskehittäjien Lokaali-tapahtumassa Kauhavalla kylätoiminnan tiennäyttäjät, vuoden maaseututoimijan ja maaseutukasvon.
Kuudes Vuoden vapaaehtoinen -kampanja käynnistyi 21.8. Kansalaisareena hakee Vuoden vapaaehtoinen -palkinnon saajaksi henkilöä, joka esimerkillään inspiroi muita vapaaehtoistoiminnan saralla.

Kolmella kauhavalaistilalla on todettu salmonellaa. Maaseudun Tulevaisuus kertoo, että tilat
lotulitteet ovat monella osa mökkeily- ja veneilykauden päättävien venetsialaisten juhlintaa.
Kauhavan kaupunginhallitukselle on jätetty oikaisuvaatimus, jossa kaupunginhallitusta pyydetään muuttamaan sen
Valtiovarainministeri Mika Lintilä vierailee Kauhavan kaupunginkirjastossa perjantaina 30. elokuuta. Ministeri
Vuoden 2020 KIILA-kuntoutukset uudistuvat. Muutosten tavoitteena on selkeyttää ja keventää
Viikolla 38 vietetään ensimmäistä valtakunnallista huonekasviviikkoa. Huonekasvit parantavat asuntojen sisäilmaa,
Vuoden kyläksi on valittu alajärveläinen Luoma-aho. Noin 350 asukkaan kylässä
Kuudes Vuoden vapaaehtoinen -kampanja käynnistyi 21.8. Kansalaisareena hakee Vuoden vapaaehtoinen
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.