Suviseurat pysyivät edelleen kiinnostavimpien kärjessä
Järviseudun Sanomien kotisivulla Kauhavan Suviseurat olivat jo toista viikkoa luetuimpien kärjessä. Kolme eniten klikattua juttua

Kesäkuun viimeisellä viikolla Järviseudun Sanomien kotisivun luetuimpien juttujen joukossa on kolme Kauhavan Suviseuroihin liittyvää juttua.
Alajärven sivistyslautakunnan tekemät opettajavalinnat kiinnostivat yli 1 700 lukijaa viikon aikana.
Järviseudun Sanomien kotisivulla luettiin viikolla 18 eniten juttua, joka kertoi Alajärvellä päättyneestä maatalousyrittäjävalmennuksesta. Onnea vielä kaikille koulutuksen suorittaneille! Kaikkiaan julkaisimme kotisivullamme tällä viikolla noin 40 uutista.
VIikolla 17 Järviseudun Sanomien kotisivulla luettiin eniten Alajärven kaupungin yhteistyössä Ankkureiden kanssa järjestämästä Onni Kivipellon

Järviseudun Sanomien kotisivulla Kauhavan Suviseurat olivat jo toista viikkoa luetuimpien
Kesäkuun viimeisellä viikolla Järviseudun Sanomien kotisivun luetuimpien juttujen joukossa on
Alajärven sivistyslautakunnan tekemät opettajavalinnat kiinnostivat yli 1 700 lukijaa viikon
Järviseudun Sanomien kotisivulla luettiin viikolla 18 eniten juttua, joka kertoi
VIikolla 17 Järviseudun Sanomien kotisivulla luettiin eniten Alajärven kaupungin yhteistyössä
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.