Evij

Meijerin piha täyttyi markkinaväestä perjantaina.
Kevätmarkkinat

Kevätmarkkinat vetivät väkeä meijerille 

JOPA KESÄISEN lämmin päivä sai perjantaina väen liikkeelle, kun Evijärven Osuusmeijerillä järjestettiin perinteiset kevätmarkkinat. Valmakaupan piha täyttyikin markkinaväestä nopeasti heti aamusta alkaen ja sai meijerin henkilökunnan positiivisesti yllättymään. Kuntalaiset sekä naa…

Huutokauppa keräsi yleisöä ostamaan ja seuraamaan, kun tavara vaihtoi omistajaa.

Jääkarhun kevätrieha täytti Liikenneasema Mäntyhovin pihan  

EVIJÄRVELLÄ lauantaina 4. toukokuuta järjestetty Jääkarhun kevätrieha kiinnosti kansaa pihan täydeltä. Euron hampurilaisia jonotettiin ulkoa asti ja kuhina kävi myös muilla myyntikojuilla. Ihmisiä houkutteli paikalle pihalle järjestetty huutokauppa, jota vetämään saapuivat televisios…

Kevään ensimmäiset karitsat ovat vasta muutaman päivän ikäisiä, Marjaana kertoo.
Kotitila

Kuvataiteilijan unelma on sopusointu luonnon kanssa  

EVIJÄRVELÄINEN Marjaana Hinkka valmistuu tänä keväänä kuvataiteilijaksi Novian ammattikorkeakoulusta. Marjaanan lopputyöinstallaation nimi on ”Utopia majasta, omavaraisuudesta ja luontoyhteydestä – Vastarinta kulutuksen eetokselle”. Puista, järvikaislasta ja omien lampaiden villasta…

Kolea kevätsää karsi osallistujia ensimmäisissä näyttelyharjoituksissa. Kuva Viiperiltä.
Evijärven metsästysyhdistys

Evijärven metsästysyhdistys aloittaa koiranäyttelyharjoitukset  

EVIJÄRVEN urheilukentän parkkipaikalla järjestetään maanantai-iltaisin kello 18 Evijärven metsästysyhdistyksen koiranäyttelyharjoitukset. Harrastusta halutaan muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen viritellä uuteen nousuun, myös syksyn tulevaa syyskuun koiranäyttelytapahtumaa ajatellen. …

Vihreät basilikaviljelmät muistuttavat Ulla-Maijaa siitä, että kohta pääsee taas pihalle puutarhatöihin. Kuva: Kaisu Huhtala.

Särkikylän tyttö palasi juurilleen  

ULLA-MAIJA KOSKI on aito särkikyläläinen kolmannessa polvessa. Pientilan tytär kävi samaa Evijärven Särkikylän koulua kuin vanhempansakin aikoinaan. 

–Vuonna -71 ylioppilaskirjoitusten jälkeen äidin ystävätär Helsingistä hommasi minulle kesätyöpaikan Helsingin ortodoksisel…

Palomäki fiilistelee fatbiken tuntumaa. Hänen oma läskipyöränsä vaihtui viime vuonna sähköiseen maastopyörään. Kuva: Kaisu Huhtala
Hyvinvointi

Alkava pyöräilysesonki tuo liikunnan iloa kevääseen

 AURINGONPAISTE ja sulaneet tiet herättävät kaipuun päästä pyörän selkään ja raikkaisiin tuuliin. Kaupunkipyörä, hybridi, maastopyörä vai läskipyörä? Vaihtoehdoissa löytyy, ja omia pyöräilytarpeita ja -toiveita kannattaa hiljentyä hetkeksi miettimään ennen investoinnin t…

Evij

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.