Unettomuus ei ole vain yksilön ongelma, kertoo tutkija – Pälvi Rantala vierailee Luoma-aholla
LUOMA-AHON kylätalolla Alajärvellä kuullaan tiistaina 17. tammikuuta kello 18 asiaa valvojista ja unettomuudesta.

NYT esittelyvuorossa on entinen päätoimittajamme Maritta Raudaskoski. Raudaskoski oli Järviseudun Sanomien päätoimittajana vuosina 2012–2016. Raudaskoskelta löytyy päätoimittajuuden lisäksi rautainen osaaminen kaikilta lehtityön osa-alueilta ja ennen muuta pitkä työura, joka jatkuu edelleen.
VEIKKO Kataja oli kirjoittanut veljeni Heikin hautajaisiin muistokirjoituksen otsikolla Pelimannilta pelimannille. Sitä minulle antaessaan hän kysyi, muistanko miten monessa paikassa Järviseudun pelimannit ovat olleet soittamassa.
Taustalla vasemmalla on Tapio Nummen maalaama taulu ”Pohjalainen DNA”. Oikeanpuolimmaisen taulun on maalannut hänen tyttärensä Fanni. Nummen pitelemän esikoiskirjan painos on loppuunmyyty.
”Työlki ellää, mut kaupall rikastuu”, lauloivat pirteät Kuunkuiskaajat ja niinhän se varmaan onkin. Kauppaa on
Roisman Matin tarina on osa kortesjärvistä paikallishistoriaa.
Olen kirjoitellut juttuja mehiläistarhauksen vaiheista eri vuoden aikoina. Jollekin ehkä heräsi kiinnostus mehiläistarhaukseen, joten kerron hieman, kuinka homma polkaistaan käyntiin.
Kiven oli pystyttänyt Lions Club jo ennen pyhäinpäivää. Kyltin he laittoivat paikoilleen joulun alla.
TEOS Vimpeliläiset talvi- ja jatkosodassa kuvaa kattavalla tavalla vimpeliläisten miesten osallistumista viime sotiin. Lehtori Seppo

LUOMA-AHON kylätalolla Alajärvellä kuullaan tiistaina 17. tammikuuta kello 18 asiaa
NYT esittelyvuorossa on entinen päätoimittajamme Maritta Raudaskoski. Raudaskoski oli Järviseudun
VEIKKO Kataja oli kirjoittanut veljeni Heikin hautajaisiin muistokirjoituksen otsikolla Pelimannilta
Taustalla vasemmalla on Tapio Nummen maalaama taulu ”Pohjalainen DNA”. Oikeanpuolimmaisen
”Työlki ellää, mut kaupall rikastuu”, lauloivat pirteät Kuunkuiskaajat ja niinhän
Olen kirjoitellut juttuja mehiläistarhauksen vaiheista eri vuoden aikoina. Jollekin ehkä
Kiven oli pystyttänyt Lions Club jo ennen pyhäinpäivää. Kyltin he
TEOS Vimpeliläiset talvi- ja jatkosodassa kuvaa kattavalla tavalla vimpeliläisten miesten
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.