Kirjailija Pälvi Rantala vieraili Luoma-ahon kylätalolla
LUOMA-AHON kylätalolle osallistui 17. tammikuuta noin 50 henkilöä kuuntelemaan Pälvi Rantalan kirjailijavierailua. Rantala viettää lomiaan

Liukastuminen ei katso ikää. Tärkeää on ymmärtää, että omaan liukastumisriskiinsä voi vaikuttaa. Iän myötä kasvaa riski, että liukastumisen aiheuttamat vammat ovat vaikeampia ja vaativat erikoissairaanhoitoa. Erikoissairaanhoidon avohoidon tilastoissa korostuvat yli 50-vuotiaat naiset.
SVITLANA Chernysh toimii Lappajärvellä ukrainalaisten koordinaattorina. Hän tekee samaa työtä myös Evijärvellä. Lappajärvellä hän on kahtena päivänä viikossa, pääsääntöisesti tiistaina ja torstaina.
YHTEISKUNNALLISET asiat ja talous kiinnostavat Patrick Itäniemeä ja hän myös haluaa vaikuttaa ihmisten tietoisuuteen niistä sekä tarjota ratkaisuja, jotka perustuvat tutkittuun tietoon.
JÄRVILAKEUDEN kansalaisopiston kurssiväkeä kokoontui syksyllä tuvan täydeltä koneneulonnan äärelle Sopulaan Evijärven Lahdenkylään. Kursseja ohjaava Pirjo
SUOMEN KULTTUURIRAHASTON Etelä-Pohjanmaan rahasto jakaa tänä vuonna apurahoina 1 300 000 euroa. Rahasto myöntää apurahoja
MONITAITURIT, joilta käyvät käden taidot materiaaleista riippumatta, alkavat olla katoavaa kansanperinnettä.
PELTOLAN Martta sai viisivuotiaana isältään Eeliltä syntymäpäivälahjaksi haitarin. Alajärven Sissalassa, Alajoen talossa varttunut Martta oli
ETELÄ-POHJANMAAN liitto toteutti syyskuussa 2022 sosiaalisessa mediassa #HuomisenLakeus-valokuvahaasteen. Haasteessa sosiaalisen median käyttäjät julkaisivat oman visionsa

LUOMA-AHON kylätalolle osallistui 17. tammikuuta noin 50 henkilöä kuuntelemaan Pälvi
Liukastuminen ei katso ikää. Tärkeää on ymmärtää, että omaan liukastumisriskiinsä
SVITLANA Chernysh toimii Lappajärvellä ukrainalaisten koordinaattorina. Hän tekee samaa työtä
YHTEISKUNNALLISET asiat ja talous kiinnostavat Patrick Itäniemeä ja hän myös
JÄRVILAKEUDEN kansalaisopiston kurssiväkeä kokoontui syksyllä tuvan täydeltä koneneulonnan äärelle Sopulaan
SUOMEN KULTTUURIRAHASTON Etelä-Pohjanmaan rahasto jakaa tänä vuonna apurahoina 1 300
MONITAITURIT, joilta käyvät käden taidot materiaaleista riippumatta, alkavat olla katoavaa
PELTOLAN Martta sai viisivuotiaana isältään Eeliltä syntymäpäivälahjaksi haitarin. Alajärven Sissalassa,
ETELÄ-POHJANMAAN liitto toteutti syyskuussa 2022 sosiaalisessa mediassa #HuomisenLakeus-valokuvahaasteen. Haasteessa sosiaalisen
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.