Kulttuuri ja ihmiset

Marko Lehto ja Lissu tekivät voittoisan matkan Tanskaan. Lissu voitti sarjansa molempina kilpailupäivinä.
Lemmikkieläimet

Lissu toi Vimpeliin Euroopan mestaruuden

VIMPELILÄINEN Marko Lehto kävi Tanskassa suomenajokoiransa Lissun kanssa. Tuliaisina Euroopan voittaja -koiranäyttelyistä oli ruusukkeita, diplomeja,

MTK:n Autiotalot ja hiljaiset kiinteistöt hyötykäyttöön -hankkeen projektipäällikkö Janne Tyynismaa löysi oman maalaistalon Evijärveltä. Perhe päätti myydä kodin Muuramesta ja muuttavat maalle kesän aikana.
Asuminen ja ympäristö

Kaupungista maalle omien arvojen ääreen

MTK:n talo maalta-hankkeen projektipäällikkö Janne Tyynismaa perheineen löysi oman paikkansa maaseudun rauhasta Evijärven Puustellista.

Anne-Mari Laukkonen ja Inkeri Loukola ovat toimineet yrittäjinä pitkään naapureina.
Kulttuuri ja ihmiset

Pitkä yhteinen yritysnaapuruus 

Hoitola Mari ja Parturi-Kampaamo Inkeri Loukola ovat toimineet naapureina Säästöpankin rakennuksessa 25 vuotta. Sitä ennen toimittiin vanhassa, nyt jo puretussa rakennuksessa 10 vuotta. Yrittäjät saivat vaikuttaa uusien tilojen suunnitteluun. He ovat olleet tyytyväisiä toimiviin tiloihin, j…

Evijärveläislähtöinen Nella Kontiainen tulkitsi muun muassa kaksi Amy Winehousen alkuperäistä kappaletta. Taustalla säestäjät Tuomo Övermark (vas.) ja Tuomas “Gary” Keskinen.
Musiikki

Jääkarhun kevätrieha avasi kesätapahtumakauden 

MUSIIKINTÄYTEISTÄ lauantaita pääsi viettämään Evijärven Mäntyhovilla 13. toukokuuta, kun Liikenneasema Mäntyhovi, Rolls ja MarcSound järjestivät yhteistyössä yleisötapahtuman elävästä musiikista nauttiville.  

Kevätriehan musiikkikattauksesta pitivät huolen evijärv…

Kaatuneiden muistopäivänä 2023
Kulttuuri ja ihmiset

Kaatuneiden muistopäivänä 2023

Kaatuneiden muistopäivää on vietetty marsalkka Mannerheimin käskystä vuodesta 1940. Puolustusvoimien ylipäällikkö, sotamarsalkka Gustaf Mannerheim määräsi

Arkistokuva: Eija Pippola
Tilaajille

Rasvalettejä ja mulipäitä

SILMIIN sattui jossakin Facebookin vanhojen valokuvien ryhmässä, häissä otettu joukkokuva, jossa hääväen edessä istui muutama pikkupoika pää muliksi ajeltuna. Ajatushan karkasi saman tien 50-luvun lopulle, kun itsellänikin oli mulipää ja niin oli lähes jokaisella kylän pikkupoja…

Erätaitopisteellä Aija Koivisto (oik.) ja Helmiina Kytölä sytyttivät nuotiotulta koulun sisäpihalla. Taustalla 4H:n Hanna Honkaniemi ohjaa Aada Kuoppa-ahoa ja Isabella Lassilaa trangian käytössä.
Kulttuuri ja ihmiset

Evijärven yläkoululaiset uppoutuivat arjen taitoihin 

EVIJÄRVEN yläkoululaiset pääsivät kahden päivän ajan kiertämään koulun alueella erilaisia teemarasteja, jotka veivät oppilaat arjen taidoista aina palokunnan sammutuskaluston pariin. Molempien päivien aikana koululle oli järjestetty myös eri luennoitsijat, torstaiksi poliisi ja perjan…

Reetta Mannila, Juho Savola, Heini Siirilä, Hanna-Riikka Uotila, Jani Kuoppa-aho ja Susanna Alho ovat Vimpelin kunnan uusimpia työntekijöitä.
Kulttuuri ja ihmiset

Vimpelin kunnanvirastolla vaihtui vuodessa puolet väestä  

VIMPELIN kunnantaloa toimipisteenään käyttävistä kunnan työntekijöistä on vaihtunut vuoden aikana puolet. Uusin viran- ja toimenhaltijoista on 2. toukokuuta aloittanut kiinteistöinsinööri Susanna Alho, tänä vuonna kuntaan ovat tulleet viestintäsihteeri Hanna-Riikka Uotila, kiinteistö…

Alussa oli vain pölkkymetsä. Kinnunen totesi perjantaina.
Kulttuuri ja ihmiset

Puuta veistettiin kilpaa Kivitipussa 

ÄITIENPÄIVÄVIIKONLOPPUNA moottorisahat pärisivät ja kädet käyttivät veistotyökaluja Lappajärven Kivitipussa. Tusina kilpailijaa mittelivät paremmuudesta veistokilpailussa, jossa

Kitkalla kisattiin mölkkymestaruuksista.
Yhteisöt

EL-Kortesjärvi liikuntapäivässä Kitkalla ratkaistiin mölkkymestaruudet

ELÄKELIITON Etelä-Pohjanmaan piirin pohjoisen alueen (Lapua, Kauhava, Ylihärmä, Alahärmä, Kortesjärvi) mölkkymestaruudet ratkottiin Kortesjärvellä 13.5.2023 Kitkalla vietetyn ulkoilupäivän yhteydessä.

Liikuntapäivän puitteissa oli mahdollisuus myös tikan- ja hevosenkengän heitto…

Marko Lehto ja Lissu tekivät voittoisan matkan Tanskaan. Lissu voitti sarjansa molempina kilpailupäivinä.
Lemmikkieläimet

Lissu toi Vimpeliin Euroopan mestaruuden

VIMPELILÄINEN Marko Lehto kävi Tanskassa suomenajokoiransa Lissun kanssa. Tuliaisina Euroopan voittaja -koiranäyttelyistä oli ruusukkeita, diplomeja,

MTK:n Autiotalot ja hiljaiset kiinteistöt hyötykäyttöön -hankkeen projektipäällikkö Janne Tyynismaa löysi oman maalaistalon Evijärveltä. Perhe päätti myydä kodin Muuramesta ja muuttavat maalle kesän aikana.
Asuminen ja ympäristö

Kaupungista maalle omien arvojen ääreen

MTK:n talo maalta-hankkeen projektipäällikkö Janne Tyynismaa perheineen löysi oman paikkansa maaseudun rauhasta Evijärven Puustellista.

Anne-Mari Laukkonen ja Inkeri Loukola ovat toimineet yrittäjinä pitkään naapureina.
Kulttuuri ja ihmiset

Pitkä yhteinen yritysnaapuruus 

Hoitola Mari ja Parturi-Kampaamo Inkeri Loukola ovat toimineet naapureina Säästöpankin rakennuksessa 25 vuotta. Sitä ennen

Kaatuneiden muistopäivänä 2023
Kulttuuri ja ihmiset

Kaatuneiden muistopäivänä 2023

Kaatuneiden muistopäivää on vietetty marsalkka Mannerheimin käskystä vuodesta 1940. Puolustusvoimien ylipäällikkö, sotamarsalkka Gustaf Mannerheim määräsi

Arkistokuva: Eija Pippola
Tilaajille

Rasvalettejä ja mulipäitä

SILMIIN sattui jossakin Facebookin vanhojen valokuvien ryhmässä, häissä otettu joukkokuva, jossa hääväen edessä istui muutama pikkupoika

Alussa oli vain pölkkymetsä. Kinnunen totesi perjantaina.
Kulttuuri ja ihmiset

Puuta veistettiin kilpaa Kivitipussa 

ÄITIENPÄIVÄVIIKONLOPPUNA moottorisahat pärisivät ja kädet käyttivät veistotyökaluja Lappajärven Kivitipussa. Tusina kilpailijaa mittelivät paremmuudesta veistokilpailussa, jossa

Kulttuuri ja ihmiset

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.