Lappajärvellä sijaitsevan Kanavapuiston esteettömän kulttuuriluontopolun jatkohankkeen toimenpiteet ovat loppusuoralla. Kuluvan kesän aikana luontopolun päässä sijaitsevan Välijoen laavun yhteyteen on rakennettu esteetön vessa ja laituri. Toimenpiteet on tehty ensimmäisen hankkeen satunnaiskyselyn pohjalta: alueelle toivottiin lisää levähdyspaikkoja, esteettisiä monumentteja, käymälää ja siistimpiä istutuksia.
–Kanavapuisto alueena on kutakuinkin valmis. Siellä tehdään vielä multausta ja valaistuksia, ja tulisijat valmistunee piakkoin. Laiturirakennelma ja vessa ovat jo valmiit. Tähän jatkohankkeeseen oli varattuna noin 86 000 euroa. Uutta hanketta ei ole tiedossa, ellei jotain keksitä, kertoo Lappajärven kunnanjohtaja Juha-Matti Näykki.
Välijoen aluetta on kehitetty vuodesta 2023 alkaen Maaseutuverkoston investointihankkeilla. Nykyisen hankkeen toimenpiteet on ajoitettu vuosille 2024–2026, ja koko hankeaika päättyy 31.7.2027. Vuonna 2022 alueelle valmistui AVI-rahoitusta saanut noin kilometrin mittainen esteetön kulttuuriluontopolku. Lisäksi alueelle on rakennettu arboretum ja kivilajipuisto opaskyltteineen, sekä alueen ja luonnon kehitystä meteoriitin törmäyksestä nykyaikaan kuvaava julkisen taiteen veistossarja Vuosimiljoonat. Lisäksi alueella sijaitsee Lappajärven ravirata sekä 20-väyläinen frisbeegolf-rata. Lähivirkistysalueena toimiva Kanavapuisto tukee Lappajärven kunnan matkailutavoitteita luonto- ja perhematkailun kehittämisen osalta.
–Kanavapuiston alueen hoitamisen ulkoistamisesta on ollut puhetta. Se on iso alue eikä ole eduksi, jos sitä ei hoideta kunnolla. Ensi kesänä kun kilpailutamme vihertöitä, mietimme otammeko alueen siihen mukaan, Näykki pohtii.
Kanavapuiston esteetön kulttuuriluontopolku sijaitsee Välijoentiellä.




