Lappajärven kunnanhallitus käsitteli talousarviota
LAPPAJÄRVEN kunnanhallitus rukkasi vuoden 2024 investointiosaa. Keskustelun jälkeen kunnanhallitus päätti yksimielisesti esittää kunnanvaltuustolle, että kaavateiden

VEIKKAUKSEN pelien myynti on murroksessa. Lappajärven Itäkylän M-Marketin yrittäjä Mari Kahilakoski on huomannut muutoksia, kun
PAKKASLUMEN narskuntaa, tonttuja, lasten iloisia kasvoja, tunnelmallisia kohtaamispaikkoja sekä tietysti valkohapsinen joulupukki olivat osa lauantai-illan
SUOMEN ensimmäinen Harvesting Partner -konsepti lanseerattiin ensimmäisenä Suomessa Vimpelissä Loilulle menevän Ylipekantien vieressä olevalla palstalla.
KHO:n muu päätös rakennusvalvontaa koskevassa asiassa (Tuulivoimaloiden täsmennettyjen pääpiirustusten hyväksyminen aloituskokouksessa, Soini) 28.11.2023 09:25:18 ASIAN
SUOMEN PUNAISEN RISTIN Vimpelin osasto järjesti torstai-iltana vapaaehtoisilleen virkistys- ja kiitosillan. Kutsun oli ottanut vastaan
Yritysten taloustilanne on vaikeutunut ja uhkaa vaikeutua entisestään, kertoo tuore Yrittäjägallup. Yritysten taloustilanteessa on tapahtunut
MAAKUNTAHALLITUS päätti esittää maakuntavaltuustolle, että se hyväksyy Etelä-Pohjanmaan liiton talousarvion ja toimintasuunnitelman vuodelle 2024 sekä
Lauantaina Evijärven Nuorisoseuran ovi kävi tiuhaan, kun Järviseudun Joulutorilla myytiin niin pukinkonttiin laitettavaa kuin erilaisia

LAPPAJÄRVEN kunnanhallitus rukkasi vuoden 2024 investointiosaa. Keskustelun jälkeen kunnanhallitus päätti
VEIKKAUKSEN pelien myynti on murroksessa. Lappajärven Itäkylän M-Marketin yrittäjä Mari
PAKKASLUMEN narskuntaa, tonttuja, lasten iloisia kasvoja, tunnelmallisia kohtaamispaikkoja sekä tietysti
SUOMEN ensimmäinen Harvesting Partner -konsepti lanseerattiin ensimmäisenä Suomessa Vimpelissä Loilulle
KHO:n muu päätös rakennusvalvontaa koskevassa asiassa (Tuulivoimaloiden täsmennettyjen pääpiirustusten hyväksyminen
SUOMEN PUNAISEN RISTIN Vimpelin osasto järjesti torstai-iltana vapaaehtoisilleen virkistys- ja
Yritysten taloustilanne on vaikeutunut ja uhkaa vaikeutua entisestään, kertoo tuore
MAAKUNTAHALLITUS päätti esittää maakuntavaltuustolle, että se hyväksyy Etelä-Pohjanmaan liiton talousarvion
Lauantaina Evijärven Nuorisoseuran ovi kävi tiuhaan, kun Järviseudun Joulutorilla myytiin
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.