Uusimmat kesäblogit:

Tuulivoiman kaavoitusalue palautettiin valmisteluun 

VIMPELIN kunnanhallitus päätti kokouksessaan 21. elokuuta palauttaa kaavoitusaloitteen koskien Korpisalonnevan ja Salmenkankaan tuuli- ja aurinkovoimahankkeiden osayleiskaavojen laatimista tekniselle toimelle kokonaan uudelleen valmisteltavaksi. Kesäkuun kokouksessa aloite haluttiin palauttaa valmisteluun sillä evästyksellä, että teknisen lautakunnan tulee hankkia perusteellisemmat selvitykset aurinkoenergian rakennusalueista Vapo Terra Oy:ltä hankkeen kokonaistaloudellisen tuoton arvioimiseksi. Tuolloin kunnanhallitus ei ollut päätösvaltainen, koska Hannu Särkinen, Juha Kamppila, Markku Lapinkorpi, Susanna Moskajärvi, Eija Rannanpää ja Yrjö Koivukoski ilmoittivat esteellisyytensä intressijääviyden vuoksi.  

KUNNANHALLITUKSELLE tuotiin tiedoksi, että kuuden ensimmäisen kuukauden tuloksen perusteella talousarvio tulee toteutumaan vähintäänkin suunnitellusti, ellei yllättävää poikkeamaa loppuvuoden aikana kulurakenteessa tapahdu. Verotulot ovat kertyneet ennakoitua parempana ja loppuvuoden aikana valtionosuuden kirjaus toteutuu valtionosuuspäätösten mukaisena. 

HYVINVOINTIALUEEN kanssa tehtyjä vuokrasopimuksia on päivitetty. Päivityksessä on tarkasteltu muun muassa rakennusten valmistumisajankohtia, jotka vaikuttavat suoraan teknisiin arvoihin ja sitä kautta pääomavuokraan. Samoin tekniseen arvoon on huomioitu kiinteistöissä eri vuosina tehdyt peruskorjaukset.  

Yhteensä vuokrattava huoneistoala nyt päivitetyissä vuokrasopimuksissa on 4 863 neliötä ja keskivuokra 16,33 euroa neliöltä. Vuokrat kokonaisuutena laskevat yhteensä 3954,44 euroa kuussa. Vuokrat korjataan taannehtivasti 1.1.2023 lukien. 

Luitko jo nämä tuoreet uutiset?

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Evijärven kunnanvaltuusto

Kokouksen aluksi kunnanvaltuuston puheenjohtaja Esko Ahonen toivotti istuntokauden ensimmäisessä kokouksessa tervetulleeksi Evijärven kunnan kaksi uutta

Koulukeskus saa asfaltin viikolle 42

EVIJÄRVEN kunnanhallitus päätti 11. syyskuuta hyväksyä teknisen lautakunnan ehdotuksen koulukeskuksen piha- ja liikennealueiden asfaltoinneista. Tällä

Evijärven kunnanvaltuusto

Kokouksen aluksi kunnanvaltuuston puheenjohtaja Esko Ahonen toivotti istuntokauden ensimmäisessä kokouksessa tervetulleeksi Evijärven kunnan kaksi uutta

Koulukeskus saa asfaltin viikolle 42

EVIJÄRVEN kunnanhallitus päätti 11. syyskuuta hyväksyä teknisen lautakunnan ehdotuksen koulukeskuksen piha- ja liikennealueiden asfaltoinneista. Tällä

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.

ILMAINEN

Digilehti

Isojako 13.9.