Paimenkissa Nipsu – Kaikkien alojen erikoisasiantuntija, Heinäjärven määtilan konsultoiva dosentti.
VIMPELIN Sääksjärvellä asuva Terhi Honkonen kertoo aikuisikäänsä asti vierastaneensa kissoja. Mutta kun lapsi jaksoi vuodesta

KANSALLISPUKUJA tuuletetaan jälleen Alajärven kaupunginkirjastossa lauantaina 5. elokuuta kello 11–13. Tapahtuma on kaikille avoin. Voit
KARISMA, ammattitaito, sekä valtava energia ja vauhti ovat vain osa ominaisuuksia, joilla etnomusiikkiryhmä Džerela Karpatia
LAKANIEMI-POKELA-PYHÄLAHTI kyläseura toteutti mittavan hankkeen siirtämällä Karstulan Lomakouherosta hulppean kahdeksankulmaisen hirsirakennuksen Lakeaharjun rinteeseen kylä- ja
Veto-Imatra 2–0 (6–0, 8–2) VIMPELIN VETO näytti Saarikentällä isännän hauista selättämällä Imatran Pallo-Veikot kentän pintaan.
TIETOJEN kalastelu on yleistynyt erityisesti sosiaalisessa mediassa ja se voi kohdistua keneen tahansa. Toiminnan tavoitteena
SAIN kutsun tutustumaan Koivukankaan taloon Evijärven Inan kylässä. Talo on tunnettu 1800-luvun puolivälistä tällä nimellä
ÄÄNIAALLOILLA 2023 oli viihdyttävä ja suuria yllätyksiäkin sisältänyt kokemus kaikille tapahtumaan osallistuneille ja sitä striimiltä
–MÄNNIKÖN numerosta on ainakin sata vuotta aina joku joutunut mukaan yhteisiin asioihin, naurahtaa monessa mukana

VIMPELIN Sääksjärvellä asuva Terhi Honkonen kertoo aikuisikäänsä asti vierastaneensa kissoja.
KANSALLISPUKUJA tuuletetaan jälleen Alajärven kaupunginkirjastossa lauantaina 5. elokuuta kello 11–13.
KARISMA, ammattitaito, sekä valtava energia ja vauhti ovat vain osa
LAKANIEMI-POKELA-PYHÄLAHTI kyläseura toteutti mittavan hankkeen siirtämällä Karstulan Lomakouherosta hulppean kahdeksankulmaisen
Veto-Imatra 2–0 (6–0, 8–2) VIMPELIN VETO näytti Saarikentällä isännän hauista
TIETOJEN kalastelu on yleistynyt erityisesti sosiaalisessa mediassa ja se voi
SAIN kutsun tutustumaan Koivukankaan taloon Evijärven Inan kylässä. Talo on
ÄÄNIAALLOILLA 2023 oli viihdyttävä ja suuria yllätyksiäkin sisältänyt kokemus kaikille
–MÄNNIKÖN numerosta on ainakin sata vuotta aina joku joutunut mukaan
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.