PosiDivas-kuoro 10 vuotta – kuorolaulu elvyttää ja tuottaa hyvää mieltä

PosiDivas-kuoro konsertoi Evijärvellä 16. toukokuuta.
PosiDivas-kuoro konsertoi Evijärvellä 16. toukokuuta.
PosiDivas-kuoro konsertoi Evijärvellä 16. toukokuuta.
PosiDivas-kuoro konsertoi Evijärvellä 16. toukokuuta.
−Nimi tulee siitä, että olemme positiivisia, sekä kovia höpöttämään ja nauramaan. Nimessä esiintyy myös diiva-sana, kertoo PosiDivas-kuoron johtaja Satu Lumiaho.

Hän on vetänyt kansalaisopiston kuoroa Evijärvellä alusta asti, eli reilut kymmenen vuotta. Kuorossa on laulajia Evijärveltä, Kauhavalta ja Alahärmästä. PosiDivasin esittämä musiikki on moniäänistä kansanmusiikkia ja iskelmää. Kuoro on esiintynyt monena kesänä Kaustisella, toisinaan myös kirkossa ja seurakunnan naistenilloissa sekä itsenäisyyspäivän juhlissa. Mukana on pitkäaikaisia kuorolaisia, mutta uusiakin on joukkoon tullut vuosien mittaan.

−Hyvä porukka on aina ollut. Olemme jakaneet keskenämme kaikenlaista, hankaliakin asioita. Musiikki on aivoterveydelle hyvä asia, halpa lääke, joka aktivoi aivoja. Sitten on myös se sosiaalinen puoli, onhan ihan eri asia tulla porukalla laulamaan kuin laulaa yksin kotona.

Kuoroihin on välillä vaikea saada uusia laulajia. Lumiaho arvelee, että kun joku ryhmä on toiminut tarpeeksi kauan, niin moni ajattelee, ettei sinne voi mennä mukaan. Hän kertoo aina sanovansa, että voi tulla, eikä tarvitse osata nuotteja. Nykyään on myös teknisiä apuvälineitä, kuten WhatsApp, johon laitetaan äänitiedostoja ja niiden avulla sitten harjoitellaan kotona.

−Itse aloitin laulamisen vasta aikuisiässä, kun opiskelin nelikymppisenä musiikkipedagogiksi. Silloin lauloin oikeastaan ensimmäisen kerran ääneen.

Soitto ja laulu jatkuvat niin kauan kuin ihmisiä on

MUUTOKSIA laulamisen perinteessä on nähtävissä nuoremmissa sukupolvissa. −Käyn paljon vanhusten asumisyksiköissä musisoimassa työn puolesta. Meillä on vielä yhteinen lauluohjelmisto näiden ihmisten kanssa. Tietyt laulut, kuten vaikkapa Kalliolle kukkulalle, Taivas on sininen ja valkoinen ja Juokse sinä humma, osataan ihan varmasti. Mutta en tiedä osaavatko nykyajan lapset niitä. Totta kai nuoret osaavat paljon muita lauluja, mutta olen huomannut, että yhä nuoremmat ja nuoremmat lakkaavat laulamasta. Musiikin kuunteleminen on tietysti ihan yhtä tärkeää.

Lumiaho kertoo kuulevansa toisinaan harmittelua siitä, ettei kukaan halua enää opetella soittamaan. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että kyseessä on aaltoliike: välillä kiinnostus hiipuu ja sitten taas kasvaa. Omalla tietokoneella musiikin tekeminen on myös hieno asia.

−Jos aina on soitettu ja laulettu, niin kauan kuin ihmisiä on ollut olemassa, niin minulla on vahva luotto siihen, että soitto ja laulu kyllä jatkuvat. Ja aina voi tulla vaikkapa joku Linda Lampenius tai muu julkkismuusikko, joka innostaa soiton opetteluun. Aiemmin ei myöskään olisi voinut kuvitella, että suomalaiset laulavat yksin julkisesti, kuten nyt tapahtuu karaokessa.

Mainos

Kuorolaulu tuo hyvää mieltä

HELI SAARI laulaa kuorossa sopraanoa. Hän on ollut mukana PosiDivas -kuorossa alusta saakka.

−Tämä on sellainen hyvän mielen hauska kuoro. Monilla on sama elämäntilanne, mutta ollaan kuitenkin erilaisiakin, valottaa Saari syitä laulaa PosiDivas-kuorossa.

Hän kertoo laulaneensa lapsesta saakka, sekä jonkin verran kuoroissa opiskeluaikoina ja kirkkokuorossa entisellä asuinpaikkakunnallaan Sotkamossa.

−Kuorolaulu elvyttää ja tuo hyvää mieltä. Siinä pystyy myös tuomaan ilmi omia tunteitaan. Lisäksi kuorona on kiva kokeilla aina jotain uusiakin juttuja. Joitakin vuosia sitten esitimme Kortesjärven Nuorisoseuralla Avatut Elämät -näytelmän, joka kertoi humoristisesti naisen elämän eri vaiheista. Siinä meillä oli vuorosanoja ja esitimme musiikkia.

PosiDivasin 10-vuotisjuhlakonsertti pidetään toukokuun 16. päivä Evijärven koulukeskuksessa.

Kaija Hurmerinta

Posidivas mainittu myös täällä

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.