Laajentuneen Pub Völjyn avajaiset viikon luetuin juttu
Viikolla 14 Järviseudun Sanomien nettisivulla eniten kiinnosti Vimpelissä toimivan, tilojaan laajentaneen Pub Völjyn tarina. Kärkiviisikkoon

Lasten ja nuorten älylaitteiden käytön ongelmat ovat nousseet otsikoihin. Suomessa käytetään digilaitteita ehkä eniten maailmassa,
PÄÄSIÄISVIIKON tapahtumiin kuuluvia lauseita on otsikon mukainen kysymys (Joh. 18.–19.). Sen teki Juudean maaherra Pontius
Eläkeliiton paikallisyhdistysten toivomuksesta Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piiri ry järjestää yhdessä Härmän Kylpylän ja alueen pelimannien kanssa
ALAJÄRVEN SEURAKUNNAN Vimpelin alueen vs. seurakuntamestarina yhdeksän kuukautta toiminut Ari-Pekka Peltokangas pitää työssään erityisesti sen itsenäisyydestä ja vapaudesta.
ENSI KESÄNÄ järjestetään SRK:n Suviseurat Kauhavan lentokentällä ja sinne odotetaan runsaat 70 000 seuravierasta. Suviseurojen järjestelyvastuussa ovat Etelä- ja Keskipohjanmaan alueen 13 rauhanyhdistystä.
VEIKKO LEVÄNIEMI, Lappajärven Kärnänsaaren lahja Järviseudulle, on tehnyt palveluksen tuleville historiantutkijoille kokoamalla elämäntyönsä kirjaksi (Kertomus
TUULIVOIMA on ollut huomion keskipisteenä Suomen kunnianhimoisten hiilineutraaliustavoitteiden vuoksi. Tuulivoimalle ladataan valtavia odotuksia, sen odotetaan
EVIJÄRVEN kunnantalon alakerrasta löytyvä näyttely ”Shine and glow” on mielenkiintoinen läpileikkaus ukrainalaisen taiteilijan Svitlana Matvienkon

Viikolla 14 Järviseudun Sanomien nettisivulla eniten kiinnosti Vimpelissä toimivan, tilojaan
Lasten ja nuorten älylaitteiden käytön ongelmat ovat nousseet otsikoihin. Suomessa
PÄÄSIÄISVIIKON tapahtumiin kuuluvia lauseita on otsikon mukainen kysymys (Joh. 18.–19.).
Eläkeliiton paikallisyhdistysten toivomuksesta Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piiri ry järjestää yhdessä Härmän
ALAJÄRVEN SEURAKUNNAN Vimpelin alueen vs. seurakuntamestarina yhdeksän kuukautta toiminut Ari-Pekka
ENSI KESÄNÄ järjestetään SRK:n Suviseurat Kauhavan lentokentällä ja sinne odotetaan
VEIKKO LEVÄNIEMI, Lappajärven Kärnänsaaren lahja Järviseudulle, on tehnyt palveluksen tuleville
TUULIVOIMA on ollut huomion keskipisteenä Suomen kunnianhimoisten hiilineutraaliustavoitteiden vuoksi. Tuulivoimalle
EVIJÄRVEN kunnantalon alakerrasta löytyvä näyttely ”Shine and glow” on mielenkiintoinen
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.