Ari-Pekka Peltokangas vaihtoi kuljetusalan kirkon töihin 

Ari-Pekka Peltokangas asettelee ehtoollispikarit paikoilleen ennen sunnuntain messua.
Ari-Pekka Peltokangas asettelee ehtoollispikarit paikoilleen ennen sunnuntain messua.
Ari-Pekka Peltokangas asettelee ehtoollispikarit paikoilleen ennen sunnuntain messua.
Ari-Pekka Peltokangas asettelee ehtoollispikarit paikoilleen ennen sunnuntain messua.
ALAJÄRVEN SEURAKUNNAN Vimpelin alueen vs. seurakuntamestarina yhdeksän kuukautta toiminut Ari-Pekka Peltokangas pitää työssään erityisesti sen itsenäisyydestä ja vapaudesta.

Seurakuntamestari vastaa seurakunnan kiinteistöjen huollosta, hautausmaasta ja hoitaa suntion työt kirkossa.  

−Paljon oli sellaista mitä en työstä etukäteen tiennyt. Toimenkuva oli paljon laajempi kuin mitä kuvittelin, kertoo Peltokangas.  

Aiemmat työtehtävät kuljetusalalla olivat aikatauluun sidottuja ja kiireisiä.   

−Aluksi oli vaikea sopeutua rauhalliseen työtahtiin, kun oli tottunut yksityisen sektorin toimintatapoihin. On ollut hienoa oppia kirkon työkulttuuria ja työyhteisön tapoja.  

Koneet ja laitteet ovat Peltokankaalle tuttuja aiempien töiden ansiosta.  

−Paljon tässäkin työssä ollaan arkisten koneitten kanssa tekemisissä. 

Maalaispitäjissä kuolema näyttelee vahvaa osaa seurakuntamestarin työssä.  

–Näihin asioihin pitää suhtautua tietyllä rauhallisuudella ja arvokkuudella. Työssä ollaan paljon tekemisissä surun kanssa ja se on jokaisella oman näköinen.  

Peltokangas kokee, että työssään hän on myös eräänlainen seurakunnan käyntikortti sureville omaisille.  

– On iloisiakin juhlia, mutta niitä on valtavan vähän verrattuna mollivoittoisiin. 

Mainos

VIMPELILÄISET ovat ottaneet Peltokankaan työssään hyvin vastaan.  

–On ollut helppo tulla töihin. Olen tuntenut itseni tervetulleeksi niin seurakuntaan kuin kyläyhteisöönkin. Kannustusta työhön on tullut monelta suunnalta.  

Erityisesti hän haluaa mainita kokeneet ammattilaiset, kuten Markku Harisen, joka on opettanut kirkkotyötä, sekä Martti Kuivasen, joka on opastanut töitä hautausmaan puolella.  

–Ei ole mitään asiaa, jota heiltä ei voisi kysyä. 

Työnsä ohella Peltokangas opiskelee seurakunta- ja hautauspalvelualan tutkintoa Raudaskylän kristillisellä opistolla Ylivieskassa. 

Fyysisen ja henkisen kunnon ylläpitämiseksi Peltokangas harrastaa talvella kuntohiihtoa ja kesäisin maantiepyöräilyä. Mitkään pienet lenkit eivät hänelle riitä.  

–Hiihtolenkit ovat kymmenen kilometrin mittaisia ja pyörälenkillä pitää vähintään kiertää Lappajärven ympäri. Alle viidenkymmenen kilometrin pyörälenkille en lähde.  

Peltokangas asuu perheineen Alajärven Kurejoella. Osa perheen lapsista on muuttanut jo pois kotoa.

Aiheesta lisää täällä

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.