ITSENÄISYYSPÄIVÄ herättää monissa kiitollisuuden, myötätunnon ja surun tunteita. Kiitollisuutta siitä, että Suomessa lapset saavat taittaa koulumatkan turvallisesti. Myötätuntoa ja surua heitä kohtaan, keille se ei tällä hetkellä ole mahdollista. Itsenäisyyttä ei voi pitää itsestään selvyytenä. Vimpeliläinen Vieno Seppä, 92, muistaa vieläkin, millaisena sodan pelko näyttäytyi lapsen silmin. Hänen lapsuuden kotinsa sijaitsi Suojärvellä, Vekaruksen kylässä. Siellä hän sai elää onnellisen lapsuuden, kunnes tuli sota, joka muutti kaiken. Päällimmäisenä muistissa on vieläkin itkevät aikuiset ja heidän pohjaton surunsa.
–Muistan, kun koulussa opettaja neuvoi kuinka toimia, jos sotakoneen ääni kuului. Meidän tuli mennä maahan makaamaan, jotta meitä ei nähtäisi. Se oli pelottavaa, Seppä kertoo.
–Koulua käytiin, vaikka sota oli käynnissä. Kerran sitten, kun olin mummon kanssa kotona, meidän kotimme vallattiin ja meidät otettiin sotavangiksi koko perhe. Minut, äitini ja mummoni. En tarkkaan muista, mikä paikka se oli, mihin meidät vietiin, mutta joku koulu se kuitenkin oli. Siellä oli muitakin vangittuja. Vanhemmat miehet kävivät siellä metsässä töissä, nuoremmat olivat kaikki rintamalla. Luukulta haettiin aina ruoka-annos. Aikuiset itkivät paljon, se on jäänyt mieleen hyvin. Pelko ja suru.
Seppä muistaa hyvin mummolansa järven rannalla, jossa hän lapsuutensa vietti äidin ja mummon kanssa. Hän muistaa myös sen hetken, kun piti lähteä evakoksi Helsinkiin ja jättää taakse kaikki tuttu ja rakas.
–Oli se ikävää. Itkin paljon, kun kaikki jäi, olin pienenä niin kova suremaan. Sen jälkeen en ole siellä käynyt. Mutta sotavuodet tekivät luonteen tasaisemmaksi. Piti sanoa itselleen, että tämä tapahtui, tästä selvitään. Tätä ei voi jäädä märehtimään, vaan piti keskittyä siihen, että asiat tuli hoidetuksi. Tapahtunut oli ikävää, mutta sille ei voi mitään.
Sotaa lietsoville Sepällä olisi viisasta sanottavaa.
–Ajattelisitte elämää toisella tavalla, ei hyökkäävällä tavalla. Pitäisi ajatella terveyttä ja rauhaa. Sitä, mikä on parasta. Toivoisin, että kaikki voisivat olla rauhallisia ja ystävällisiä toisilleen, eikä kukaan haluaisi kenellekään pahaa. Kenenkään ei toivoisi sellaista tuskaa näkevän, mitä sota tuo tullessaan, hän muistuttaa.
Elämä on monista vastoinkäymisistä huolimatta opettanut Sepälle kiitollisuutta. Kiitollisuus on syntynyt pienistä asioista silloin kun on ollut raskaita asioita hartioilla.
–Sitä on oppinut siihen, että vastoinkäymiset pitää yrittää unohtaa. Niitä ei saa ottaa liian raskaasti.
