Lavettarilla puhdas kilpi
Lappajärven Veikot kulkee voittoputkessa naisten Ykköspesiksessä. Kauden neljästä pelistä on tullut neljä voittoa.

Evijärven markkinat päästään jälleen järjestämään parin vuoden tauon jälkeen. Monien päällekkäisyyksien vuoksi päätettiin markkinat siirtää heinäkuun ensimmäiseltä lauantailta viikolla eteenpäin eli lauantaille 9.7.
VIMPELIN VETO jatkoi voittojen tiellä sunnuntaina kotisaaressaan. Pattijoen Urheilijat ei onnistunut kartuttamaan pistepottiaan, vaan ottelu ja jaksot menivät isäntäjoukkueelle luvuin 2–0 (3–2, 14–2)
KANSALAISTEN perustuslain mukainen oikeus hoitoon on vaarantunut. Terveysasemia, sairaaloiden osastoja ja kokonaisia vanhuspalveluyksiköitä suljetaan, leikkauksia siirretään ja aikoja perutaan. Tulevana kesänä sote-alan työpaikoilla on ennennäkemätön pula koulutetuista sosiaali- ja terveydenhuollon sijaisista.
AURINGON SÄTEET hellivät partiolaisia 18. toukokuuta järjestetyssä kauden päätöstapahtumassa. Illan aikana Uittomieskämpän läheisyyteen Evijärvelle kokoontui viitisenkymmentä partiolaista uusien kokemusten äärelle.
Vimpelin Vedolle myönnettiin Naisten Korisliigan Fair Play-palkinto eli Karénin kannu kauden 2021-22 päätteeksi.
MUSEOPÄIVÄN kunniaksi avautuivat uusiin tiloihin päässeen Vimpelin Pesäpallomuseon ovet ja kuntalaiset pääsivät kurkistamaan, millainen on entisen Osuuskaupan tiloihin rakennettu näyttely. Kokoelmia ihmettelemään sekä pullakahveille poikkesi keskiviikkona muutama kymmenen henkilöä.
Härmän , Lapuan ja Järviseudun sydänyhdistyksiin hankittiin harjoitussydäniskurit ja Anne-elvytysnuket. Nyt näissä kolmessa yhdistyksessä on käynnistetty paikallinen sydäniskuritoiminnan opastajamalli. Harjoitusvälineiden avulla sydänyhdistysten väki opiskelee parhaillaan iskurin käyttöä ja elvytystaitoja, ja sen jälkeen he jalkautuvat erilaisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin opastamaan muita kansalaisia ihmishengen pelastamisessa.
Järviseudun Sanomissa oli 18.5.2022 laaja kirjoitus Aapiskujan koulun tilanteesta. Kirjoituksessa tuotiin esiin mm. koulusta otetut sisäilmanäytteet ja niiden tulosten tulkinta koulun terveydellisten olojen selvittämisessä.

Lappajärven Veikot kulkee voittoputkessa naisten Ykköspesiksessä. Kauden neljästä pelistä on
Evijärven markkinat päästään jälleen järjestämään parin vuoden tauon jälkeen. Monien
VIMPELIN VETO jatkoi voittojen tiellä sunnuntaina kotisaaressaan. Pattijoen Urheilijat ei
KANSALAISTEN perustuslain mukainen oikeus hoitoon on vaarantunut. Terveysasemia, sairaaloiden osastoja
AURINGON SÄTEET hellivät partiolaisia 18. toukokuuta järjestetyssä kauden päätöstapahtumassa. Illan
Vimpelin Vedolle myönnettiin Naisten Korisliigan Fair Play-palkinto eli Karénin kannu
MUSEOPÄIVÄN kunniaksi avautuivat uusiin tiloihin päässeen Vimpelin Pesäpallomuseon ovet ja
Härmän , Lapuan ja Järviseudun sydänyhdistyksiin hankittiin harjoitussydäniskurit ja Anne-elvytysnuket.
Järviseudun Sanomissa oli 18.5.2022 laaja kirjoitus Aapiskujan koulun tilanteesta. Kirjoituksessa
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.