Lopen Suviseuroihin odotetaan 76 000 seuravierasta

suvis3
suvis3
POHJOISMAIDEN suurin hengellinen kesäjuhla Suviseurat järjestetään tänä vuonna Lopella Räyskälän lentokentällä 1.–4.7.2022. Kolmen vuoden tauon jälkeen seurat järjestetään jälleen kenttäolosuhteissa.

Suviseurat on kaikille avoin tapahtuma. Seura-alueena on vuoden 2012 Suviseuroista tuttu lentokenttä metsäalueineen. Yhteensä seura-aluetta on 185 hehtaaria. Suviseurat toteutetaan lähes kokonaan vapaaehtoisvoimin. Kenttätalkoot käynnistyivät vappuaattona.

Suviseuroihin odotetaan saapuvaksi noin 76 000 seuravierasta. Seurakenttä avataan seuravieraille 29. kesäkuuta kello 9.

Suviseurojen ohjelma koostuu seurapuheista, virsistä ja lauluista. Tänä vuonna Yle välittää sunnuntain jumalanpalveluksen suorana seurateltasta myös TV1:n kautta. Lisäksi jumalanpalveluksia on 14:ssä lähialueen kirkossa, joista kaksi tilaisuutta on ruotsinkielisiä. Kesäseuraradio välittää koko kesän suuret seuratapahtumat FM-taajuuksilla ja verkossa 29.6.–8.8.2022.

Seurojen pääjärjestelyvastuussa ovat SRK sekä Vantaan, Helsingin, Espoon, Hyvinkään, Hämeenlinnan, Lohjan ja Nurmijärven Rauhanyhdistykset. Seuravalmisteluiden etenemistä voi seurata Suviseurojen nettisivulta sekä sosiaalisen median kanavista.

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.