Lapset lukemaan draaman keinoin

Osana lukuseikkailuhanketta järjestetyssä näytelmässä satuhahmot, kuten herra Tiikeri (Maija Hietala), joutuivat työvoimatoimiston luukulle, koska lapset eivät enää lue.

LAPPAJÄRVELLÄ, Evijärvellä, Perhossa ja Soinissa pyörii tänä vuonna Lukuseikkailu draaman keinoin -niminen hanke. Sen tavoitteena on saada päiväkoti-ikäiset sekä 1.–3.-luokkalaiset lapset innostumaan lukemisesta.

Avin rahoittamassa hankkeessa työskentelee perholainen Katja Jänkä. Hän vierailee syksyn aikana päiväkodeissa ja alakouluilla tekemässä lapsille muun muassa näytelmiä sekä draamallisia satutunteja ja kirjavinkkauksia. Näyttelemisen, rooliasujen ja rennon tunnelman avulla lapset saadaan mukaan helpommin.

–Koen tällaisen hankkeen tosi tärkeänä, koska monelle on hankalaa tarttua kirjaan. Lapset lukevat aina vain vähemmän, kun kaikki aika menee puhelimiin. Innostamme lapsia kirjojen ja tarinoiden ääreen jo pienenä, Jänkä kertoo.

–Hyvä lukutaito auttaa myös koulutyössä ja yleensäkin keskittymisen kaltaisissa asioissa. Siinäkin mielessä on tosi tärkeää saada lapset lukemaan.

HANKKEEN puitteissa koululaisille järjestettiin Lappajärven kirjastossa viime keskiviikkona pieni näytelmä.

Esiintyjinä olivat Jängän lisäksi Maija Hietala Perhon kirjastosta sekä Ritva Vistinmäki Lappajärven kirjastosta.

Tapahtumapaikkana on työvoimatoimisto, jonka luukulle saapuu satuhahmoja ja muita kirjallisuuden tuotoksia. He ovat jääneet ilman töitä, koska lapset eivät enää lue.

Tuosta väitteestä huolimatta lappajärveläiset kakkosluokkalaiset kuitenkin tunnistavat useimmat hahmot, kuten herrat Hakkarainen ja Huu, Batmanin ja Ihmemaan Liisan.

Kysyttäessä, ketkä ovat valmiita lähtemään mukaan lukutalkoisiin, jotta hahmot saadaan taas työn syrjään kiinni, kaikki lapset nostavat käden pystyyn. Yksi lapsista huomaa, etten nostanut itse kättä pystyyn, koska olin keskittynyt valokuvaamiseen, ja pyytää minuakin.

SAMALLA oppilaat saivat tutustua kirjastoon. Uusia kirjastokorttejakin oli haettu innokkaasti.

Jänkä myös kysyi lapsilta itseltään, mitkä kirjat heitä kiinnostavat, ja mikä vie aikaa pois lukemiselta. Kirjoja vinkatessa hän yrittää pitää mielessä, että samassa luokassa on hyvin eritasoisia lukijoita.

–Voi olla oppimisvaikeuksia, mutta on myös heitä, joilla on taito lukea, mutta joita ei oikeasti kiinnosta. Työtä teettää herättää se innostus.

Hänellä itsellään on kuusi lasta, ja sitä kautta hän ymmärtää, miten vaikeaa pienokaiset voi olla saada lukemaan. Nuorimmaiset kyllä mielellään käpertyvät kainaloon, kun hän lukee heille, mutta haastetta riittää sitten, kun he vähän kasvavat ja alkavat itse lukemaan.

Hän muistuttaa, että kirjallisuutta on kaikesta mahdollisesta.

–Liikkeelle kannattaa lähteä aiheesta, josta lapsi on kiinnostunut. Jos hän on kiinnostunut pelimaailmasta, niin peleistähän on valtavasti kirjoja. Jos hän on kiinnostunut rap-artistista, niin muusikoista on tehty elämäkertoja.

Monesti hän on saanut lapsensa innostumaan kyselemällä jostakin elokuvasta.

–Moni elokuvahan perustuu kirjaan tai sarjakuvahahmoon. Voidaan lähteä liikkeelle elokuvasta ja päätyä sinne, mistä se tarina on saanut alkunsa.

Vanhempien oma esimerkki vaikuttaa paljon.

–Jos vanhempi ei itse ole koskaan kirja kädessä, miten voi odottaa, että lapsikaan hoksaisi ottaa kirjaa esiin?

Hän korostaa, että kouluissa on tärkeää järjestää lapsille mahdollisuuksia käydä kirjastossa.

–On perheitä, joissa vanhemmat eivät käytä kirjastopalveluita, jolloin lapsen maailmaan tulee suuri, kirjaston kokoinen aukko. On ihanaa, että kirjastot tekevät koulujen kanssa tiivistä yhteistyötä, jolloin sellaisetkin lapset, joiden vanhemmat eivät ole kiinnostuneet lukemisesta, löytävät kipinän sitä kautta.

LUKUSEIKKAILUHANKE pyörii Lappajärvellä elo–syyskuun ajan. Siitä se siirtyy Soiniin syys–lokakuuksi, Evijärvelle loka–marraskuuksi ja viimeiseksi Perhoon marras–joulukuun ajaksi.

–Tähän mennessä lapsilta on tullut vilpitöntä, innostunutta palautetta. Olen huomannut myös korona-ajan vaikutuksen, kun päiväkodeissa ja kouluissa ei ole ollut mitään vierailuja. Senkin takia kaikki lähtevät mukaan innolla, koska ”vau, jotain tapahtuu!”

Hankkeen nimissä päiväkoteihin ja kouluille myös lahjoitetaan kotimaista lastenkirjoja.

–Suomessa tehdään valtavasti hyvää lastenkirjallisuutta. Aina ei tarvitse ottaa niitä ulkomaisia, Jänkä sanoo.

Lappajärvellä ja Vimpelissä on käynnissä myös toinen, Lukeva kunta -niminen hanke, jolla on vastaavat tavoitteet.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.