• Irma Niemi-Pynttäri on innokas liikkuja ja kannustaa esimerkillään muitakin liikkeelle.
  • Uusi kuntosali saa suitsutusta Irma Niemi-Pynttäriltä, Aino Kujalalta, Irja Koivistolta (tak.) Sirkka-Liisa Koposelta, (edessä), Kirsti Uusituvalta ja Anneli Sissalalta. –Emme olisi osanneet vanhalla puolella kuvitellakaan, että tällaisissa tiloissa saadaan vielä liikkua!

”Urheilu on tuonut elämääni paljon”

KYLLÄ se on tuonut melkein kaikkea: hyviä kavereita, hienoja reissuja ja muistoja sekä hyvän kunnon, toteaa alajärveläinen aikuisurheilija Irma Niemi-Pynttäri harrastuksestaan, joka alkoi eläköitymisen jälkeen.

Nyt hän kilpailee kotimaisissa ja kansainvälisissä kisoissa 80-vuotiaiden sarjassa painon- ja moukarinheitossa sekä 100 metrin juoksussa.

Soinissa vietetyn liikunnallisen lapsuuden jälkeen oli luonnollista liikkua paljon aikuisenakin. Hän kulki Pynttärinniemestä talvisin hiihtäen jään yli töihin terveyskeskukseen, muulloin pyörällä ja kävellen. Työvuosinaan hän innostui harjoittelemaan maratonille, jonka oli päättänyt juosta ennen eläkepäiviään, ja juoksi sen onnistuneesti.

Ahkera hyötyliikkuja päätyi kilpaurheilijaksi sattumalta. –Olin Kuortaneen Urheiluopistolla ja katselin, kun eräs tuttavani heitti painoa. Hän yllytti kokeilemaan. Sitten alkoi sinnikäs houkuttelu: olet selvästi ennenkin heittänyt, ja etkö lähtisi seuraaviin kisoihin.

Rohkenin lähteä mukaan ja otin nyt sitten sinne lenkkaritkin mukaan kaiken varalta. Minut ohjattiin satasen ilmoittautumisjonoon ja siitä se sitten alkoi, Niemi-Pynttäri muistelee. –Kisassa oli urheilijan näköisiä naisia, ja minulla leveälahkeiset shortsit jalassa. Juostessa johdin ja pysähdyin jo ennen maalia, mutta minulle viitottiin, että jatka vielä. Huvitti jälkeen päin.

Silloin se urheilukärpänen puraisi toden teolla. Palkintoja on kertynyt sen jälkeen roppakaupalla. Parhaimmat muistot ovat ehkä Suomen MM-kisoista, ja niukoista voitoista, kuten Turkin EM-kisojen 100 metrin kisassa. –Maamme-laulu on aina mahtava kuunnella, toteaa muun muassa painonheiton SE-tuloksen omaava Niemi-Pynttäri.

–Siinä oli joitakin vuosia välissä, etten kilpaillut, mutta sitten tytär kannusti palaamaan radalle. Heitin epävirallisen 80-vuotiaiden Suomen ennätyksenkin, epävirallinen se on siksi, että täytin vasta viikon päästä 80. Lapset ja lastenlapset ovat kovasti hengessä mukana, tulevat kisoihin katsomoon ja yksi lastenlapsista on kerännyt sponsoreita. Tavoite on, että joskus osallistuisimme kisoihin kolmen polven voimin!

IRMA Niemi-Pynttäri ei miellä itseään kilpailuhenkiseksi, mutta sisukas hän on. –Kansakoulun kisoissakin ajattelin, että jos johonkin viestiin laitetaan, se pitää tehdä hyvin. Olen kova jännittämään, ja varmasti saisin parhaita tuloksia, jos saisin tehdä kilpailusuoritukset yksin ja pimeässä!

Hän on osallistunut valmennuskursseille ja valmentaa itse itseään. –Lajiharjoittelun lisäksi sauvakävelen ja käyn salilla sekä jumpassa, kesäisin soudan ja marjastan. Uuteen asuntooni halusin ensimmäiseksi puolapuut, aamu alkaa aina venyttelyllä. Niillä on myös hyvä voimailla.

Päättynyt kausi meni pilalle loukkaantumisen vuoksi ja Venetsian MM-kisat jäivät välistä. Kenttäjumpassa sattunut revähtymä pilasi Suomi-Viro -ottelun ja huolena oli, ettei jalalla enää urheiltaisi. –Ihmeesti olen kuntoutunut. Kuntosalin rappuset ovat testi: pompin ne ylös jo jotenkuten, kun aluksi linkkasin varovasti kaiteeseen tukeutuen. Kuntoutumisessa on varmasti ollut apua aiemmasta harjoittelusta ja nyt fysioterapeutin avulla tehdystä työstä. On ihana tunne, kun pääsee taas vanhaan malliin liikkumaan. Olen kiitollinen terveistä päivistä.

Jatkon suhteen hänellä ei ole tarkkoja suunnitelmia. –Polvi arveluttaa. Jos Töysän korppukisoihin lähtisi kokeilemaan…

AIKUISURHEILUSSA Suomi pärjää todella hyvin. –Sen mediahuomio jää pieneksi.

Alajärvellä aikuisurheilijoita ei ole: muutamat kilpailijat edustavat muita seuroja. Niemi-Pynttäri toivoisi, että useampi seniori lähtisi harjoittelemaan ja kilpailemaan. Kotimaan kisoissa on sarjoja jo 30-vuotiaille, kansainvälisiin kisoihin pääsee 35-vuotiaana. –Monella olisi lahjoja useaankin lajiin. Taipumuksia voi löytyä, kun vain kokeilee. Urheilu on hauskaa.

Kuntosalille on kiva mennä porukalla

IRMA Niemi-Pynttäri on iloinen kuntosaliryhmästä, jonka sai koolle eläkeiässä. –Kutsuin entisiä terveyskeskuksen työntekijöitä kahville, ja kerroin, että olen ajatellut, että perustetaan yhteinen ryhmä. Olin käynyt kuntosaliohjaajan kurssin hiljattain. Osa ei innostunut, osa on vieläkin mukana. Sittemmin mukaan on tullut muitakin kunnan palveluksesta eläkkeelle jääneitä naisia.

Salilla käydään tiistaisin ja torstaisin aamupäivällä. Ensin lämmitellään, sitten treenataan, lopuksi venytellään. –Ja jutellaan, lisäsi Kirsti Uusitupa.

Sitten mennään uimaan tai vesijuoksemaan ja saunaan, jos ei ole kiire minnekään.

Yhteinen aika on kirjoittamaton sopimus, joka velvoittaa lähtemään, vaikka tekisi mieli jäädä kotiin kahvittelemaan, Niemi-Pynttäri pohti. –Ei tulisi kyllä käytyä näin usein salilla, jos ei olisi tätä porukkaa, Aino Kujala totesi. –Heti kysytään, jos on ollut poissa, missä olit, Sirkka-Liisa Koponen hymähti. –Varsinkin alussa tehtiin aina selkoa, missä oli ollut.

–Jäin pahan astman takia aikaisemmin eläkkeelle. Sitten Tallbackan Silja soitti, että tule nyt salille, kun siellä on uudet laitteetkin. Olin jo miettinyt lähtemistä ja toivonut, että voi kun olisi kaveri, Kujala muisteli. –Jos en olisi käynyt salilla, kunto ei olisi näinkään hyvä.

MYÖS sosiaalinen merkitys on suuri. Venytellessä jaetaan ilot ja surut, päivitellään politiikkaa ja pohditaan elämän menoa. –Kyllä tämä on yhdistänyt meitä, jatkoi Anneli Sissala. –Iso tyhjä kolo olisi elämässä, jos tämä ryhmä lakkaisi kokoontumasta, Koponen lisäsi.

Yhdessä on vietetty myös kahvihetkiä, käyty syömässä, tehty pyörällä kotiseuturetkiä ja autoiltu kauemmaksikin.

Muitakin on kutsuttu ja kannustettu liittymään mukaan. –Joukkoon mahtuu!

Onneksi muitakin treeniporukoita on salille ilmestynyt.

Jaa juttu: