9 heinäkuun, 2019 - paikalliset uutiset

Kuvareportaasi Alajärven Rokulipäiviltä

ROKULIPÄIVIÄ vietettiin Alajärvellä 5.-6. heinäkuuta, jolloin keskusta täyttyi kahden päivän ajaksi markkinamyyjistä ja muusta ohjelmasta. Tässä kuvareportaasi Rokulipäivien tunnelmista.

Arja Havakka esiintyi Vimpelissä

ASUMISPALVELUYKSIKKÖ Venla & Väinö -kodin aula täyttyi innokkaista musiikin ystävistä. He olivat tulleet kuuntelemaan Arja Havakkaa. Paikalle oli saapunut yhteensä noin 50 henkilöä Venlasta & Väinöstä, Hemilänrannasta, Tuulikellosta ja Puronmutkasta. Venlassa & Väinössä pidetyn keikan jälkeen Havakka esiintyi vielä Vimpelin palvelukodilla ja intervalliosastolla sekä seuraavana päivänä Museolla soi -tapahtumassa. Konsertit järjestettiin Arja Havakan ja Vimpeli-Seuran yhteistyönä. 

Toiminnallisessa kesäjumpassa otetaan tila haltuun

HIILENHARMAA pilvipeite saa pikkuhiljaa väistyä kirkkaansinisen taivaan tieltä. Koko aamun on tihuttanut vettä ja ukkostanutkin, mutta nyt ilma selkenee kuin tilauksesta. Aapiskujan koulun pihamaalla Vimpelissä on alkamassa toiminnallinen päivätreeni, jossa muun muassa käsipainojen, kahvakuulien, kuminauhojen ja köysien avulla tehdään lihaskunto- ja kestävyysharjoittelua ulkosalla.

Museolla soi nyt kolmannentoista kerran

VIMPELI-SEURAN Museolla Soi järjestettiin Vimpelin Suksitehdasmuseossa nyt kolmattatoista kertaa. Illan aikana saatiin nauttia niin musiikista kuin muustakin taiteesta eikä huumoria tai yllättäviä käänteitä puuttunut.

Kaikki Evijärvi-viikon kuvat

Evijärvellä vietettiin kesä-heinäkuun vaihteessa “itseään pidempää” Evijärvi-viikkoa. Kahden viikon mittaisen, koko kunnan yhteisen kesäisen tapahtumasikermän

Lue »

Herättäjäjuhlat Kauhavalle ensi vuodeksi

Seuraavat herättäjäjuhlat järjestetään Kauhavan lentokentän alueella ensi vuonna, 3.–5. heinäkuuta 2020. Kyseessä on yksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suurimmista hengellisistä kesäjuhlista.

Lue »

Kaikki Evijärvi-viikon kuvat

Evijärvellä vietettiin kesä-heinäkuun vaihteessa “itseään pidempää” Evijärvi-viikkoa. Kahden viikon mittaisen, koko kunnan yhteisen kesäisen tapahtumasikermän ohjelmassa oli muun muassa konsertteja,

Lue »

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.