Mantelan turve tarjoaa nuorille arvokasta kesätyökokemusta

Heinäkuussa Salon turvenevalla traktorit kulkevat ahkerasti suolla pitkiä päiviä. Kortesjärveläinen Mantelan turve tarjoaa tänäkin kesänä kesätyöpaikan kahdellekymmenelle työntekijälle.

KESÄN aikana monet nuoret tekevät kesätöitä Järviseudulla. Yksi Kortesjärvellä suurista alueellisista kesätöiden tarjoajista nuorille ovat turvetuotantoalueet. Järviseudulla turvemaat ovat olleet perinteisesti elannon lähde, sillä olosuhteet ovat alueella suotuisat turpeen muodostumiselle ja turvetta käytetäänkin alueella moneen tarkoitukseen.

Kortesjärveläisen turpeennostoyhtiön Markus Mantelan mukaan tämän vuoden tuotantokausi on lähtenyt käyntiin onnistuneesti.

–Pieniä alkukankeuksia oli. Säät ovat olleet jonkin verran haasteellisia. Oli pieniä lyhyitä poutajaksoja ja tuulet välillä haittasivat poutapäivinä. Alkuun on kuitenkin päästy, Mantela kommentoi.

MANTELAN Turpeen turvenevat työllistävät merkittävästi alueen nuoria kesäisin. Töitä tehdään ahkerasti pitkiäkin päiviä ja työnteko maistuu työntekijöille.

–Meillä on ollut tänä kesänä töissä yhteensä kaksikymmentä kesätyöntekijää. Ympäri vuoden työllistämme noin kymmenen henkilöä. Väkeä löytyy monesta eri ikäluokasta ja usealta paikkakunnalta. Kysyntää työpaikoille on ollut todella paljon ja kaikille halukkaille ei ole edes pystytty tarjoamaan työpaikkaa nyt kesäksi, Mantela kertoo.

Mantelan turpeen toimialue on laaja. Nevoilta nostettu turve kuljetetaan Pietarsaaren biovoimalaan energiantuotannon käytettäväksi.

–Meillä on toimintaa kuudella nevalla ja ne sijaitsevat useilla eri paikkakunnilla. Välimatkat nevojen välillä ovat kohtuulliset mikä ei välttämättä ole ollenkaan huono asia. Toisella nevalla sataessa toisella on poutaa ja silloin yleensä jotkin alueet säilyvät sateelta. Viemme turpeemme Pietarsaareen, koska se on meitä lähimpänä ja siellä on tietääkseni maailman suurin biovoimala. Myös pienempiä laitoksia löytyy tästä ympäri maakuntaa Jyväskylän seudulle asti. Tämän lisäksi toimitamme kuiviketurpeita, Mantela sanoo.

TURVETUOTANTOTYÖN parhaaksi puoleksi Mantela listaa sen vapauden ja yhteistyökeskeisyyden.

–Näkee heti mitä aikaan saa ja saa olla paljon tekemisissä työntekijöiden kanssa. Tiimityöskentely on mukavaa ja siitä oppii jatkuvasti työn lomassa entistä enemmän, Mantela toteaa.

–Tässä on tarkoitus tuottaa energiaa, jolla ihmiset saavat muun muassa pidettyä kotinsa lämpimänä. On mukavaa tehdä työtä, jolla on tarkoitus, Valtteri Mantela täydentää.

Työkokemuksen merkitys työhaastatteluissa on korostunut entisestään erilaisiin työtehtäviin haettaessa. Mantelan turve tekee arvokasta työtä Järviseudun alueen nuorien työllistymisen eteen tarjoamalla kesätöitä kesän alusta aina elokuun loppuun asti. Sen jälkeen nevat hiljentyvät talveksi turvetuotantotauolle. Kunnostustyöt kuitenkin jatkuvat lähes ympäri vuoden.

Jaa juttu: