22 heinäkuun, 2019 - paikalliset uutiset

Markin Sähköstä kolmekymppinen

Kortesjärveläinen Markin Sähkö saavuttaa tänä vuonna kunnioitettavan 30 vuoden rajapyykin. Merkkipaalua on tarkoitus juhlistaa ensi perjantaina kaikille avoimien tanssien ja täytekakkujen merkeissä Purmojärven Rantahallilla.

Urheilu

Kesäharjoittelulla pohjia talven kilpailuihin

Kortesjärvellä sijaitsevalla Kitkan ulkoilukeskuksella hikipisarat valuvat sunnuntaisin. Järvi-Veikkojen hiihtäjien kesäharjoitukset ovat hyvässä vauhdissa ja harjoituskalenteri etenee suunnitelmallisesti talvea kohti.

Urheilu

Joensuu kotiutuksen verran parempi

Superpesiksen runkosarja jatkui sunnuntaina Vedon osalta kotiottelulla Joensuun Mailaa vastaan. Kovassa helteessä pelattu maratonottelu kääntyi lopulta kotiutuskilpailun jälkeen pohjoiskarjalaisille.

Joka neljäs nuori tietää tai tuntee huumeissa ajaneen

Huumeet näkyvät entistä enemmän myös liikenteessä. Liikenneturvan kyselyn mukaan peräti joka neljäs nuori tuntee tai tietää henkilön, joka on kuljettanut ajoneuvoa huumeissa. Toisaalta nuorten asenteet rattijuopumusta kohtaan ovat tiukat. #Rohkee-kampanja kannustaakin puuttumaan päihtyneenä ajamiseen, oli aine mikä tahansa.

Lue »

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.