Markin Sähköstä kolmekymppinen

Kortesjärveläinen Markin Sähkö saavuttaa tänä vuonna kunnioitettavan 30 vuoden rajapyykin. Merkkipaalua on tarkoitus juhlistaa ensi perjantaina kaikille avoimien tanssien ja täytekakkujen merkeissä Purmojärven Rantahallilla.

KORTESJÄRVELÄINEN sähköliike Markin Sähkö Ky juhlii tänä vuonna kolmikymmenvuotista taivaltaan. Vuodesta 1989 lähtien toiminut yritys työskentelee muun muassa sähköurakoinnin parissa. Yrityksen toimipaikka sijaitsee Kortesjärven keskustan välittömässä läheisyydessä Kukkolantiellä.

Yrityksessä työskentelevien Pasi Mäen ja Antti Rantalan mukaan Markin Sähköllä menee mallikkaasti ja suunnittelu tuleviin 30-vuotisjuhliin aloitettiin jo hyvissä ajoin.

–Arki kulkee tasaisesti ja kaikki on sujunut varsin positiivisesti. Keväällä aloimme puhelemaan mahdollisesta synttäritapahtumasta, joka yrityksellä on järjestetty aina kymmenen vuoden välein. Halusimme perinteitä kunnioittaa ja tapahtuma järjestetään edellisten kertojen tapaan Purmojärven Rantahallilla, Mäki kertoo.

YRITYKSELLÄ töitä riittää toimialueellaan jatkuvasti ja työkeikat painottuvat enimmäkseen kotiseudulle.

–Työn rytmitys on ollut vaihtelevaa. Välillä on kova kiire ja pitäisi päästä nopeasti moneen paikkaan samanaikaisesti, kun taas joskus on rauhallisempaa. Enimmäkseen työt ovat Kauhavan alueella, jonne yrityksellä on pitkät perinteet. Reissaamista tulee myös esimerkiksi Seinäjoen suuntaan, Rantala toteaa.

Viimeisimmät suuret muutokset yrityksen organisaatiossa tapahtuivat vuonna 2010, jolloin yrityksen johtoporras koki vaihdoksen.

–Silloin yrityksessä tapahtui kapulan vaihto meidän ja Markin Sähkön perustaneiden Risto Pirttisen ja Antero Hautalan kanssa. Olimme heillä pitkään työntekijöinä ja halusimme jatkaa heidän jälkeensä yrityksen taivalta eteenpäin. Olen itse tullut taloon vuonna 2001 ja Antti aloitti täällä töissä 2002, Mäki sanoo.

MARKIN Sähkön yritystoiminnan on tarkoitus jatkua tulevaisuudessakin.

–Kaikki asiat kehittyvät, niin mukana tässä kehityksessä täytyy tietenkin jatkuvasti olla. Langaton tekniikka lisääntyy, mutta käytännön työ ja laitteiden toiminnan periaatteet ovat vuosien aikana pysyneet pitkälti samana. Tällä seudulla maatalous on ollut aina todella merkittävä työllistäjä ja uskomme, että näin asia tulee olemaan myös tulevina vuosina, Rantala arvioi yrityksen tulevaisuuden näkymiä.

Markin Sähkön 30-vuotisjuhlatilaisuus järjestetään Rantahallilla perjantaina 26.7. tanssien ja täytekakkukahvien merkeissä. Juhlatilaisuus ei ole suunnattu millekään tietylle kohderyhmälle, vaan on avoin kaikille kiinnostuneille vierailijoille. Tilaisuus alkaa kello 19.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.