Joensuu kotiutuksen verran parempi

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

VIIKONLOPPUNA oli luvassa jälleen Superpesissunnuntai, kun Veto kohtasi hallitsevan Suomen mestarin Joensuun Mailan Saarikentällä. Raa’assa hellekelissä pelattu kolmetuntinen ottelu oli tiukkaa vääntöä ja sitkeää taistelua molempien joukkueiden osalta. 2921 katsojan edessä pelattu ottelu päättyi joensuulaisten voittoon kotiutuskilpailun jälkeen 1-2.

Ensimmäisen jakson alkupuoliskolla vimpeliläiset näyttivät menevän ottelussa menojaan. Kahden ensimmäisen vuoroparin jälkeen juoksutilanne ottelussa oli Vedolle 3-0, mutta Vedon kolmanteen juoksuun johtaneen epäselvän tilanteen jälkeen Joensuu onnistui kuitenkin nousemaan vuoron vaihdon jälkeen jaksolla rinnalle ja lopulta ohi viimeisen vuoroparin aikana. Tähän Veto ei onnistunut vastaamaan lopettavalla vuorollaan ja jakso kirjattiin joensuulaisten nimiin 3-4.

OTTELUN alkuun nähtiin positiivinen yllätys Mikko Kanalan palatessa pitkän tauon jälkeen pelaavaan kokoonpanoon. Kanala joutui kuitenkin jättämään ottelun kesken ensimmäisen jakson aikana. Matias Rinta-Aho arveli ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa tämän olleen yksi osatekijä pelin suunnan vaihtumiselle jakson puolivälissä.

–Saatiin ihan hyvä startti peliin ja oli mukavaa, kun Kanala pääsi taas pelaamaan. Hänen keskeytyksensä ehkä hieman lamaannutti joukkuetta, sillä vastustaja sai heti sen jälkeen pari läpilyöntiä. Kyllä meille voittoa tarjottiin, mutta aika lapasia olimme tänään ratkaisupaikoissa, Rinta-Aho kommentoi.

Mainos

Tauon aikana vimpeliläiset saivat edeltäneessä vuoroparissa kokeneen notkahduksensa selkeästi käsiteltyä ja ulkopelinsä totutulle tasolleen. Jaksolla ensimmäisenä juoksun sai kuitenkin aikaiseksi Maila toisella lopettavalla vuorollaan. Veto onnistui kuitenkin kääntämään jakson 2-1 edukseen heti seuraavalla sisävuorollaan. Toinen jakso päättyi näihin lukemiin ja tiedossa oli supervuoro.

KUN supervuorossa ratkaisua ei aikaiseksi saatu, oli tiedossa kotiutuskilpailu. Tämän veivät joensuulaiset ja peli päättyi näin ollen lopulta Mailan 1-2 voittoon. (3-4, 2-1, 0-0, 1-2) Tuloksen myötä Veto säilytti runkosarjan kärkipaikkansa, mutta ero takaa-ajajiin kutistui entisestään.

–Oli petrausta viime sunnuntain kärkipeliin. Toisen jakson kolmannessa vuorossa tuli tason nosto ja saimme sillä sisällä pari juoksua. Superissa aloitimme hyvin, mutta paloton ajo kuihtui kasaan. Varmasti oikeutettu lopputulos. Ei olla nyt kahdessa viimeisessä kotiottelussa kyetty parhaimpaamme kotikentällämme, Vedon pelinjohtaja Markku Hylkilä analysoi pelin jälkeen.

Seuraavan kerran Savonjoen saaressa pelataan Superpesiksen runkosarjaa 30. päivä heinäkuuta, jolloin kyseessä on paikallispeli toista pohjalaisjoukkuetta: Koskenkorvan Urheilijoita vastaan. Koskenkorvalaisten tilanne muodostui sarjan häntäpäässä vähän aikaa sitten entistä tukalammaksi joukkueen kokiessa pistemenetyksen kankaanpäälaisia vastaan peluuttamalla pelaajaa, jonka seurasiirron kirjaamismaksua ei ollut maksettu määräaikaan. Saarikentällä tullaan aivan varmasti näkemään ärsytetty korvalaislauma.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.