Sankarihaudoille on ostettu lyhdyt

Julkaistu:

Aihe:

Lyhtyjen saaminen Lappajärven sankarihauta-alueelle eteni kevään aikana. Niitä ryhtyi hankkimaan Lauri Siirtola.

–Lyhdyt on tilattu ja maksettu. Ne odottavat varastossa valmiina, Siirtola kertoo.

–Tavoitteena oli, että ne saataisiin haudoille kansalliseksi veteraanipäiväksi ensi torstaiksi [torstai 27.4.]. Voi kuitenkin olla, että joudutaan odottamaan roudan sulamista kokonaan.

–Esimerkiksi kaatuneiden muistopäivä toukokuussa olisi sopiva päivä sekin.

Koko juttu julkaistiin Järviseudun Sanomissa 17/2017.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.