Mietteitä kesäaamussa

Mirjami Linnanmäen kesäinen aamu sisälsi pohdintoja luonnosta valtataisteluihin ja vanhojen, yksinkertaisten asioiden arvostamisesta koulukiusaamisen ehkäisyyn.
Mirjami Linnanmäen kesäinen aamu sisälsi pohdintoja luonnosta valtataisteluihin ja vanhojen, yksinkertaisten asioiden arvostamisesta koulukiusaamisen ehkäisyyn.

Istun portaalla aamukahvilla. Kesäloma on juuri alkanut. Nautin näistä kiireettömistä hetkistä. Oikeastaan tämä on se juttu, jota kesässä odotan eniten. Tässä istuessa ajatukset saavat tulla ja mennä. Jos ajatukset ovat liian raskaita, voin siirtyä fyysiseen työhön. Siinä näen työn jäljen ja työn jälkeen ajatuksetkin ovat raukeampia. Saan etäisyyttä ja perspektiiviä asioihin.

Niin kuin usein loman alkaessa, olen aika väsynyt. Toivon, että tämä loma virkistäisi ja osaisin pysähtyä hetkeen. Mieleeni nousee hyvinvointivalmentajien ohjeita, joita aukeaa netistä. Hyväähän ne tarkoittavat, mutta niistäkin voi tulla stressiä – lomastressiä. Päätän, etten nyt mieti niitä. Keskityn vain pieniin yksinkertaisiin asioihin. En aseta mitään tavoitteita lomalle, vaikka niitä itsepäisesti pyrkii mieleen. Tiedän, että tekemistä löytyy sisältä ja ulkoa. En ehdi pitkästymään. Mukava lomatekemistä löytyy,  jos katsoisin lähialueen tapahtumia netistä. Lapsillakin on toiveita, mitä voitaisiin tehdä. Mielen sopukoissa useita käymisen arvoisia paikkoja. Nyt juuri en kuitenkaan halua lähteä mihinkään.

Vanhojen pihapiirien kauneus pysähdyttää

Katselen pihaamme “toisten silmin”. Kun joku asia on vaiheessa, se ei ole valmis. Joskus joku voi olla kauankin vaiheessa. Ehkä ohikulkija ei tiedä, että prosessi on kesken. 

Toisille on hirveän tärkeää, että kaikki on aina ihmisten silmään kaunista. Se ajatus menee jopa toiminnallisuuden edelle. Kyllä minäkin kauneudesta tykkään. Sitä on vaan niin monenlaista. 

Tänä kesänä vanhojen pihapiirien sympaattiset pihat ja erityisesti varastorakennukset ovat viehättäneet minua. Niiden laudoitus ei ole määrämittaista paneelia. Jossain sinä on koottu hyvinkin pienistä paloista.  Pienet valkokehikkoiset ikkunat ovat päästämässä päivänvaloa sisään, rakennuksissa näkyy elämän ja käden jälki. On tehty huolella ja pyritty parhaaseen. Valmistuttua on oltu tyytyväisiä ja puutteisiin todettu, että tämä taso nyt riittää. Omaisuutta on huollettu rakkaudella. Mielikuvissani näen talon väen askareissaan. Niistä askareista on piirtynyt pihaan historiaa ja jonkinlainen tunnelma elää vielä asumattomaksi jääneissä pihoissa. 

Paikkojen tarkoituksenmukaisuus ja säästäväisyys on puhuttelevaa.  Toiset vanhat pihapiirit kertovat surullisempaa tarinaa. Kaikilla tarinoilla ei ole onnellista loppua. Samaan tunnelmaan ei päästä mittatilaustyönä rakennetuilla uudisrakennuksilla. Niissä on täysin eri ideologia ja pyrkimys. Asiakkaille halutaan tarjota parasta, juuri kuin kuvastoissa näkyy. Olisi ennenkuulumatonta, että maineikas rakennusfirma rakentaa jämälaudan kappaleista. Ekologista se sen sijaan voisi olla.

Silloin ei ollut turhaa tavaraa. Tehtiin itse, mitä kyettiin. Poikkeustilanteissa ostettiin kaupasta. Tavaroita kohdeltiin arvostaen. Isäni kodissa on käyttökuntoisia puutyökaluja vuosisadan alusta. Se kertoo suhteesta materiaan. Nyt tavaraa on liikaa. Ihmiset eivät edes tiedä, mitä kaikkea tavaraa omistavat. Tavaran järjestyksessä pitämisestä jotkut ovat löytäneet elantonsa.

Nuorempana olin jopa perfektionisti. Elämä on koulinut, enää en yllä perfektionismiin, ei ole voimia tai halua asettaa sitä tärkeäksi. On pakko vain jotenkin selvitä… Kuka pakon asettaa? Helppo on sivusta arvioida, että nuo kyllä ehtisivät tai ovat vaan jouten, mutta vähän me tiedämme muiden kiireistä ja voimista. Parempi olisi olla arvottamatta niitä. Ehkä kuitenkin  minä itse asetan pakkoja eniten. On niin paljon asioita, jotka on aika hoitaa. Tärkeysjärjestystä ei aina osaa arvioida oikein. Toiset vähemmän elintärkeät joutaisivat odottamaan omaa vuoroaan. Ruoho kasvaa, muttei sen pituuteen maailma kaadu. Jollain tapaa pitkä ruohikko viehättää minua. Erityisesti, jos seassa pilkistää ketokukkia. Sen niittäminen tuntuu melkein väärältä. Jotain persoonallista ja idyllistä häviää tasaisen nurmikon tieltä. 

Lapsena muistan, kun kotona koivujen juuressa oli toisinaan pitkä heinikko. Siellä puiden katveessa oli salaperäinen koivujen ja kissankellojen maa. Siellä vihreässä hämyssä asui leikki. Koivun oksat taipuivat kiipeilijän istumapaikoiksi. Latvustossa oli sääskivapaa alue ja takuuvarma piilopaikka lukemiseen. Silloin ei tiedetty punkeista, mutta käärmeitä silloinkin oli. En niitä silloin osannut pelätä. Joskus vieläkin näen kissankellopuistoja. Se aina ilahduttaa minua. Jossain vielä on tilaa, jossain on vielä pihoja, joissa satu saa elää. Vielä on sadun aika. 

Tehokkuuden ideologiaa voi vastustaa pysähtymällä hetkeen

Hetkeksi mieleen tulee haikeus, olisinpa yhtä vapaa kuin silloin. Ei olisi mielessä listaa tavoitteista ja “rästihommista”. Mielessä tämä hetki ja huoleton huominen. 

Vahvassa istuu tehokkuuden ideologia. Kelpaan, kun olen ahkera ja kelpo kansalainen. Saanko edes lomalla olla jouten ja hyödytön? Suoritan tekemisiä otsa hiessä, vaikka voisin hyvin nauttiakin tekemisistä. Keskittyisin vain elämiseen ja olemiseen. Mitähän kaikkea sitä tekisikään? Mistä oikein aloittaisin? Niin olen nyt lomalla. Voin itse päättää, mistä aloitan ja mitä pidän tärkeänä. Kun väsyn, lopetan ja menen tekemään muuta. Silloin löytyy työn ilo ja tekemisen riemu, yllättäen se lisää myös voimia. Pian tartun taas lapionvarteen ja lähden jonnekin päin pihaa kuopsuttamaan maata, mutta hetken vielä tuumailen.

Palaan ajatusten parista portaille. Haen uuden kahvikupin ja parin ruisleipiä. Yritän olla läsnä juuri tässä hetkessä. Keskityn juuston ja leivän makuun. Seuraan  muurahaisen kulkua hietikolla. Jos nyt jättäisin leipäni syötiksi, siinä kohta tulisi joku hyönteinen. Millä aisteilla ne löytävätkään niin nopeasti kaikki saaliit. Niiden kyvyt on ihan aliarvioituja.

Aurinko paistaa ja sinitiainen pyrähtää pesäpönttöön. Sen touhuja on mukava seurata. Onneksi saatiin se naapuriksi. Sillä on jo poikaset, joille kantaa ruokaa. Sillä on nyt elämän ruuhkavuodet. Välillä se pyrähtää ruusupensaaseen, välillä hakee maasta jotain tai nappaa ilmasta itikan. Millähän periaatteella se valikoi saaliinsa? Syököhän se kohta tuon muurahaisen, jota juuri katseellani seurasin?  Miten monipuolista on tiaisten ravinto? Tunteeko se riittämättömyyttä ja uupumusta?  Onkohan joku tietty laji poikasten herkku? Jotenkin ajattelisin, etteivät ne nirsoile samalla tavalla kuin ihmislapset. Sen olen huomannut, että kanat nirsoilevat ja valitsevat parhaat palat.  Niitä voi kuitenkin huijata tarjoamalla samaa ruokaa eri astioista. Luulevat, että toisessa on parempaa. Onko sekin hyvän elintason tuoma juttu? Aina ei herkku ole kuitenkaan se paras valinta. Sekin on kumma juttu. Ajattele, jos voisi elää pelkillä herkuilla! 

Elämän kiertokulku ja luonnon järjestys lähellä

Jossain tuolla heinikossa loikkii Ilta-jäniksen poikanen. Äitijänistä ei hetkeen ole näkynyt. Toinen poikasista löytyi kuolleena pikkumetsästä. En kerennyt sitä haudata. Sen oli joku  eläin hakenut ruuaksi. Oikeasti Ilta-jänis on rusakko. Se on löytänyt turvan kotimme pihapiiristä. Poikasen kasvua on mukava seurata. Se maistelee kasveja ja selvästi toiset eivät maistu hyvältä. Kahvia keittäessä huomasin, miten se yritti kiivetä kivelle ja luisui kyljellään kiveltä alas. Taisi olla mukavaa, kun kokeili sitä uudestaan. Kiveltä olisi yltänyt omenapuun lehtiin. Rusakko on kiva kaveri, mutta sen takia pitää nuoret taimet suojata. Olispa kiva, jos se nyt tulisi, mutta ehkä ei uskalla, kun olen niin lähellä.

Pohdin, kuka tässä sitä suojelua eniten kaipaisi. Onko toisella lajilla enemmän oikeutusta olla ja elää vain siksi, että se on suloinen tai muuten herättää positiivisia mielleyhtymiä, jos vaikka porkkana leviäisi yhtä hyvin kuin voikukka. Ei tarvitsisi kuin poimia porkkanaa.  Tai kitkettäisikö porkkanat pois pihoista ja kylvettäisiin voikukkia kukkapenkkiin. Nyt voikukat kasvavat siellä kylvämätäkin.

Mainos

Ei minun kannata lintuja kadehtia. Haasteensa linnuillakin on. Luonnossa eläminen ja oleminen on armotonta. Pesärosvot yrittävät löytää pesää ja sen löydettyä alkaa armoton eloonjäämiskamppailu. Pesärosvoillakin on poikaset ja nekin etsivät ruokaa itselleen ja poikasilleen. 

Taistelua pesintätilasta ja suurvalta-asemasta

Linnunpesässä ei ole myöskään lämmitystä. Yön kylmyys voi koitua pienokaisten kohtaloksi. Me ihmiset elämme niin suojattuina eristetyissä kodeissamme. Niin on täällä Suomessa. Se ei ole itsestään selvää. Nytkin on meneillään useita sotia, vaikka kaikista emme ole niin tietoisiakaan. Kenen puolelle myötätunto asettuu? Millä oikeutuksella esimerkiksi Venäjä hyökkäsi Ukrainaan? Eikö maalla ole jo riittävästi pinta-alaa ja asukkaita. Hyvällä hoidolla se voisi olla kukoistava. Luonnonvaroja ja mahdollisuuksia olisi, kun ne taiten käyttäisi, mutta… Onko se vain suurvaltahaihattelua vai kaipuuta takaisin emämaahan. Kumpikaan syy ei tee tappamisesta oikeutettua ja sodasta mielekästä. Se, mitä sodalla ajateltiin saavutettavan jää saavuttamatta ja sota aiheutti mittaamattomat tuhot.

Samaa valtataistelua käydään myös ihmisyhteisöissä isommassa ja pienemmässä mittakaavassa. Kenellä on oikeus määritellä toisen elintilaa tai oikeutusta? Kuka on oikeutettu suojeluun – ja millä edellytyksillä? Onko suojelu ylipäätään hyväksi kaikissa tapauksissa? Edistääkö ulkopuolisten valtojen puuttuminen rauhan ja tasapainon saavuttamista vai pidentääkö se kärsimystä ja laajentaa konfliktia? Olisko kuitenkin paras, etteivät “ulkovallat puuttuisi pesintärauhaan”? Kenen taistelua missäkin käydään? Milloin tiaisen ja pesärosvon taistelu muuttuu ihmisen ja luonnon kamppailuksi, milloin kahden naapurimaan taistelu suurvaltojen sodaksi? Aina, kun asetut jonkun puolelle, olet toista vastaan. 

Lähi-idässä on sodittu kauan. Sielläkin kyse on ideologiasta, uskonnosta ja oikeudesta isien perintö maahan, mutta kyse on myös elintilasta ja kansojen oikeudesta omaan maahan.  Onko rauha siellä edes saavutettavissa? Löytyykö ihmiskunnasta riittävästi viisautta ja sopua, että mieletön tappaminen saataisiin loppumaan? Kuka saisi johtajat ymmärtämään, että suuri ei ole se, kuka riidan aloittaa, suuri on se, kuka saa rauhan aikaiseksi. 

Uskonnon ja sodan suhde on kompeksinen

Uskontojen sekoittaminen valtataisteluun harmittaa minua. Pyhiä asioita ei saisi käyttää väkivallan oikeuttamiseen. Tosin uskonto on jollain tapaa mukana kaikissa sodissa. Uskonnolla perustellaan oikeutusta sotaan. Pohjimmiltaan uskonnot kuitenkin pyrkivät elämän suojeluun ja ylläpitämiseen. Uskonnoissa on vain aineksia, joita on helppo hyödyntää vallan tavoittelussa. Onko kyse silloin oikestaan vain uskon varjolla tehtävästä työstä.

Eläköityvä arkkipiispa Leo piti puheen ortodoksikirkon valmistelevassa kirkolliskokousseminaarissa. Puheen teema oli, mitä tarkoittaa elää ja olla Yhdessä kirkossa. Puhe oli rakennettu laupiaasta samarialaisesta kertovan tekstin pohjalle. Arkkipiispa käsittelee aihetta sekä yksilön, että yhteiskunnallisen että hengellisen yhteisön näkökulmista. Arkkipiispa Leo kertoo, että meissä kaikissa on jotakin haavoittuneesta miehestä, jotakin ryöväristä, jotakin ohikulkijasta ja jotakin laupiaasta samarialaisesta. Hän kehottaa meitä joka päivä päättämään, missä roolissa kohtaamme toisiamme, olemmeko välinpitämättömiä sivustakatsojia vai laupiaita samarialaisia. Arkkipiispa Leon mukaan “päätöstä siitä, otetaanko tienvarressa haavoittuneena makaavat mukaan vai jätetäänkö heidät huomiotta, voidaan käyttää kriteerinä arvioitaessa kaikkia taloudellisia, poliittisia, sosiaalisia ja uskonnollisia hankkeita”. Arkkipiispa otti esille myös ohikulkeneiden ihmisten uskonnollisuuden. Aika rohkea esimerkki inhimillisestä tekopyhyydestä ja oman uskonnollisuutensa itsearvottamisesta muita korkeammalle.

Viisautta tarvitaan suurissa ja pienissä yhteisöissä. Mitenhän rauha rakentuu hyönteisparvissa? Sielläkin on jokaisella paikkansa. Onkohan hyönteisillä ystävyyssuhteita ja parven sisäistä kiintymystä? Tutkimusten mukaan niiltä löytyy yllättäviä kykyjä. Kanaparvessa vallan määrää nokkimisjärjestys. Johtajan pitää olla kaikista vahvin. Johtajuudesta käydään aika-ajoin hurjia taisteluita. Sama toistuu useilla muillakin lajeilla. Toiset lajit elävät mieluummin yksin. Ehkä valtataistelu on sisäänrakennettu elollisiin olentoihin. Toisille valta tuntuu vielä makeammalta kuin toisille. Onneksi niin. Eihän pesässä voi olla monta kuningatarta.

Koulukiusaamista ehkäistään parhaiten jo päiväkoti-iässä

Ajatuksiin  pulpahtaa koulumaailmasta tuttu ilmiö – lasten ongelmakäyttäytyminen. Kouluampuminen nosti kouluväkivallan ja lasten pahoinvoinnin uutisiin.  Kuka ottaa lasten pahoinvoinnista vastuun? Tai kenen ratkaistavaksi ongelma sysätään? Hetken asia kiinnostaa, mutta pian asia unohtuu ja hyvät lupaukset unohtuvat. Valtiovarainministeri Purran mukaan koulun ongelmia ei ratkaista rahalla.  Tavallaan se on juuri näin, mutta riittävillä resursseilla kouluissa voidaan paremmin. Resurssit auttavat järjestämään sopivaa apua. Resursseilla voidaan edesauttaa hyvinvointia. Hyvinvointi koulussa tarkoittaa, että voi  tulla kohdatuksi ja hyväksytyksi omana itsenäsi ja saada elintarpeita ja mahdollisuuden ponnistella tavoitetta kohti. Kouluväkivalta on hyvinvoinnin esteenä  Se ei ole kuitenkaan yksin koulun ongelma. Kyse on laajemmasta yhteiskunnallisesta ilmiöstä. Koulukiusaamisen puuttuminen alkaisi hyvien tapojen ja toisen huomioimisen opettelulla ennen päiväkoti-ikää.

Kansalaisilla ja viranomaisilla on vastuu tehdä lastensuojeluilmoituksia, kun huoli herää. Riittääkö lastensuojelun resurssit ja onko se edes aina oikea tapa hoitaa asiaa? Usein lapsi ja nuori tarvitsisi vain kuuntelevan aikuisen ja jonkun, joka jaksaa ehdoitta rakastaa. Sitä vanhemmatkin tarvitsisivat. 

Tänä aikana vanhemmat ovat uupuneita ja kokevat epäonnistumista kasvatuksessaan, vaikka he varmasti yrittävät parhaansa. Tähän yhteiskunnalliseen epäkohtaan pitäisi kiireesti löytää apua. Jonkinlainen yhteisöllisyys voisi toimia avaimena tilanteeseen. Itsestään selvää ratkaisua yhteisöistä ei löydy. Sieltäkin löytyy kaikki inhimillisyyden piirteet. 

Enemmän tilaa hyvyydelle kuin mielen rikkaruohoille

Kaipaan takaisin aikaan, jolloin apu oli kaikilla lähellä. Naapurustoissa juteltiin ja hoidettiin talkoilla isommat urakat. Kylän mummot ja papat jututtivat koululaisia kulkiessaan ja heidän luonaan piipahdettiin tarinoita kuulemassa ja pikku asioita hoitamassa. Nyt lapsia varoitetaan vieraista aikuisista ja nykynuorisoa moititaan eri foorumeilla. Yhteisöiksi tarkoitetut some-alustat ovat oiva esimerkki mollaamisesta ja kiusaamisesta. Aivan kuin varkain epäkunnioittava kommentointi tapa valtaa alaa. Miten tämä muutos tapahtui? Voiskohan olla paluuta vanhaan luottamuksen aikaan? 

Mutta oliko se oikeasti luottamuksen aikaa? On ennenkin ollut vaikeita aikoja. Ei se sen kummempaa ollut. Ihminen on muuttunut vain vähän. Tieto kulkee nyt nopeasti, emmekä ole sopeutuneet siihen. Moni asia on kuitenkin mennyt parempaankin suuntaan. Ei tilanne niin toivoton ole. Jos jotenkin nähtäisiin toisissamme sitä hyvää, jota kaikilla on. Ehkä se hyvyys siitä saisi enemmän elintilaa kun kitkettäisiin mielen rikkaruohot. Uskon, että hyvyyttä on, ja se voisi vielä palata maailmaan, kun olisi yhteinen tahto. Hyvyyttä pitäisi lisätä voikukan sitkeydellä.

Olen kiitollinen mustarastaan laulusta juuri nyt. Ammennan siitä elinvoimaa. Hengitän alkukesän tuoksua ja lupaan itselleni, kiireettömiä aamuja. Aion keskittyä pieniin ja yksinkertaisiin  asioihin. Otan valokuvia. Annan ajatusten kulkea tai olla kulkematta. Sammutan hetkeksi mielen vaatimukset. Olen rauhassa tässä ja nyt. Läsnä itselleni ja muille. Tärkeää on nyt kesyttää kiireen tunne. Oikeastaan siihen ei tarvita kovin ihmeellisiä asioita. Jos nyt oppisin kesäläksyni ja ammentaisin sen voimaksi tulevaa varten. Tuntuu kuin olisin saanut lahjaksi jotain suurta.

Ehkä huomenna taas istun portailla aamukahvini kanssa uusin ajatuksin. Toivottavasti silloinkin tiainen ruokkii poikasiaan ja mustarastas laulaa. 

Mirjami Linnanmäki

Kurkista myös nämä jutut

Muita kesäbloggauksia

Muita kesäasukas bloggauksia

Jaa tämä kesäbloggaus:

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Tulevia tapahtumia

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.